Uutiset

VTT koordinoi mielenkiintoista kasvien käyttöön liittyvää tutkimusta

Julkaistu: 29.09.2021, Kategoriat: ,

Mustikan lehti, kuva: Jouko Lehmuskallio

Mustikan lehti, kuva: Jouko Lehmuskallio

Lehdistötiedote 28.9.2021

InnCoCells on EU:n rahoittama nelivuotinen yhteistutkimushanke, jonka tavoitteena on mullistaa tapa, jolla kasveista ja kasvisoluista löydetään, kehitetään ja valmistetaan innovatiivisia ja korkealuokkaisia kosmetiikkatuotteita.

VTT:n koordinoimassa hankkeessa on mukana yhteensä 17 kumppania 11:sta Euroopan maasta, jotka työskentelevät yhdessä kehittääkseen kestäviä tuotantotapoja kasviperäisten kosmeettisten ainesosien hyödyntämiseen. Horisontti 2020 -ohjelmaan kuuluva hanke on saanut Euroopan komissiolta 7,9 miljoonan euron rahoituksen.

Hankkeessa syntyvä tieto jaetaan kosmetiikkateollisuuden sidosryhmien ja loppukäyttäjien kanssa, jotta ainesosat voidaan kaupallistaa ja kehittää nykypäivän laatu- ja ympäristötietoisten kuluttajien vaatimukset täyttäviä tuotteita.

“Projektin päätavoitteena on kehittää tieteellisesti validoituja, kaupalliseen hyötykäyttöön soveltuvia ja kestävästi tuotettuja kosmetiikan raaka-aineita. Niiden valmistuksessa hyödynnetään innovatiivisia ja kustannustehokkaita tuotantoprosesseja. Lähtömateriaaleina käytetään pelloilla ja eri olosuhteissa kasvihuoneissa kasvavia kasveja, bioteknisesti viljeltyjä kasvisoluja sekä maatalouden sivuvirtoja. Kasveja, joita tällä hetkellä uhkaa liikakäyttö, voidaan jatkossa kasvattaa heikentämättä luonnon monimuotoisuutta tai aiheuttamatta vaaraa ympäristön terveydelle,” kertoo hankkeen koordinaattori dosentti Kirsi-Marja Oksman VTT:ltä.

Yhtenä perusperiaatteena on kaikkien projektissa kehitettyjen ainesosien biologisen aktiivisuuden ja tehon kattava validointi, minkä laaja kumppaniverkosto mahdollistaa. Lupaavimmat kasviuutteet ja yhdisteet valitaan kliiniseen testaukseen. Tuotteita ei testata eläimillä, eivätkä ne sisällä eläinperäisiä ainesosia.

Tutkimuksesta uusiin kosmetiikkatuotteisiin

Hankkeen tavoitteena on löytää ainakin 10 soveltuvaa kasvilajia, joista tunnistetaan vähintään 50 aktiivista ainesosaa. Näistä 20 voisi johtaa optimoituihin tuotantoprosesseihin soluviljelmissä tai kokonaisissa kasveissa. Lisäksi maatalouden sivuvirroista kehitetään lisäprosesseja, joissa käytetään kaskadilähestymistapaa useiden uutteiden tuottamiseksi samasta lähteestä arvon maksimoimiseksi. Vähintään kymmenelle vaikuttavalle ainesosalle kehitetään pilottituotanto- ja puhdistustekniikat sekä tuoteturvallisuus- ja ympäristöarvioinnit.

InnCoCells-hankkeessa on VTT:n lisäksi yhteistyökumppaneita yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Mukana on myös yksi suuri teollisuuskumppani ja useita pk-yrityksiä sekä organisaatioita, jotka edustavat Euroopan kasvitutkijoita ja kosmetiikkateollisuutta.

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta sopimuksella nro 101000373.

Lisätietoja:

Kirsi-Marja Oksman, Senior Advisor, VTT
Puh. 040 552 2082
kirsi-marja.oksman@vtt.fi