Metsästäjät ja riistantutkimus laskivat ilveksiä yhdessä
Julkaistu: 23.02.2012, Kategoriat: Nisäkkäät, Tiede ja tutkimus
Suomen riistakeskus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toteuttivat yhteistyössä ilvesten laskennan tammi-helmikuussa. Laskenta täydentää nykyistä ilveksen kannanarviontia ja parantaa sen tarkkuutta. Maastolaskentoihin osallistui noin viisituhatta vapaaehtoista metsästäjää.
Ilveskanta on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, ja havaintojärjestelmän tuottama tieto kannan kasvusta ei ole kaikilla alueilla pysynyt ajantasaisena. Esimerkiksi liikenteessä kuolleiden ilvesten määrän kasvu viittaa havaintojärjestelmän arviota nopeampaan kasvuun.
Nyt tehdyssä laskennassa käytännössä kaikki ilvesten jäljet saatiin haravoitua maastosta, kun etsijöitä on jopa toistatuhatta saman maakunnan alueella. Laskijat etsivät pentueita ja merkitsivät niiden sijainnit. Lisäksi he piirsivät paperikartoille kullakin laskenta-alueella tarkastetut reitit.
Laskennan tulokset julkaistaan toukokuun lopussa.