Uutiset

Itämeren meduusoista kaivataan tietoja

Julkaistu: 14.09.2010, Kategoriat: ,

Suomen ympäristökeskuksen merikeskus on alkanut kerätä kansalaisilta havaintoja Itämeressä olevista meduusoista. Erityisesti toivotaan tietoja meduusojen massaesiintymistä. Tiedot meduusoista auttavat esimerkiksi voimaloita ennaltaehkäisemään vedenottoputkien tukkeutumista. Meduusat sotkevat myös kalaverkkoja.

Itämerellä havaitaan erityisen paljon korvameduusoita (Aurelia aurita) loppukesällä ja syksyllä. Määrää ei tähän asti ole seurattu säännöllisesti. Itämerellä esiintyy myös jonkin verran hiusmeduusoita (Cyanea capillata). Meduusat (Cnidaria) kuuluvat hyytelöplanktoniin. Korvameduusat ovat litteitä ja pyöreitä, noin 1-20 cm kokoisia. Niiden väritys on yleensä hieman vaalean punertava ja selässä näkyy neljä vaaleanpunaista hevosenkengänmuotoista sukurauhasta. Korvameduusat syövät mm. eläinplanktonia, kalanpoikasia ja mätiä lamauttamalla ne pyyntilonkeroilla. Ihmisille nämä meduusat eivät ole vaarallisia, vaikka maailmalla vaarallisia meduusoita onkin.

Kaikilla maailman merialueilla on havaittu meduusojen voimakasta lisääntymistä. Syyksi on epäilty merivesien lämpenemistä ja rehevöitymistä ja lisääntyvien ravinteiden määrää. Meduusojen saalistajien on todettu vähentyneen. Ihmisten veteen tekemät rakennelmat tarjoavat myös oivan lisääntymisalueen ja kiinnittymisalustan meduusojen polyyppivaiheelle.

Havainnot auttavat hahmottamaan meduusoiden potentiaalisia elinalueita ja massaesiintymiä. Havainnot voi ilmoittaa Itämerenportaalin verkkosivujen kautta.