Uutiset

Maailman heikoiten tunnettu lintu dokumentoitu

Julkaistu: 31.01.2010, Kategoriat: ,

Heikosti tunnettu intianruokokerttunen ja sen lisääntymisalue on löydetty koillisesta Afganistanista. Lintulöydön tekivät kansainvälisen tutkimusryhmän jäsenet, jossa on myös tutkijoita Gothenburgin yliopistosta Ruotsista. Lintulaji dokumentoitiin jo vuonna 1867, mutta se on sen jälkeen havaittu tiettävästi vain kolme kertaa, viimeeksi Thaimaassa vuonna 2006, jossa lintuyksilö onnistuttiin rengastamaan.

Kesällä 2008 amerikkalainen ornitologi Robert J. Timmins onnistui nauhoittamaan tuntemattoman lintulajin laulua Badakshanin provinssissa, Wakhanin alueella Afganistanissa. Alueelle on hankala päästä ja siellä on levotonta jatkuvien konfliktien vuoksi. Timmins lähetti nauhan ruotsalaisille kollegoilleen. Ornitologi Lars Svensson Gothenburgin yliopiston Eläintieteellisestä tiedekunnasta totesi nauhan kuultuaan, ettei se sovi mihinkään tunnettuun lintulajiin. Timminsin kuvailun perusteella hän alkoi pian epäillä, mistä lajista voisi olla kysymys. Yhdessä kollegansa Urban Olssonin kanssa Svensson sai vuotta myöhemmin todisteet epäilylleen. Afganistanilaiset ornitologit Naqeebullah Mostafawi, Ali Madad Rajabi ja Hafizullah Noori onnistuivat sodasta huolimatta matkustamaan Badakshanin alueelle ja pyydystämään 15 mysteeristä lintuyksilöä verkoilla. He lähettivät ruotsalaistutkijoille valokuvia sekä näytteitä, joista tutkijat tekivät DNA-analyysejä selvittääkseen salaisuuden. Lintulaji paljastui 142 vuotta piilossa pysytelleeksi lintulajiksi, intianruokokerttuseksi (eng. Large-billed Reed Warbler, lat. Acrocephalus orinus). Löytöalue on lajin ensimmäinen tiedetty lisääntymisalue. Lajia onkin kuvattu maailman vähiten tunnetuksi lintulajiksi. Lintulajia uhkaa tällä hetkellä erityisesti habitaattien muutos, sillä sen elinalueen metsiä hakataan polttopuiksi.

Intianruokokerttunen muistuttaa viitakerttusta. Se on noin 13-14 senttimetriä pitkä, yläpuolen höyhenpeite on pääväriltään ruskea, vihreän ja harmaan variaatioineen, alapuoli on ruosteisen valkea ja beige. Silmän yläpuolella on lyhyt vaalea juova. Linnulla on englanninkielisen nimensä mukaisesti pitkä nokka, mutta siivet ovat lyhyet ja pyöreähköt.

Aiheesta uutisoi Science Centric.

Intianruokokerttunen wikipediassa