Merimetson runsastuminen ei vaikuta ahvenen saalistilastoihin
Julkaistu: 15.11.2011, Kategoriat: Linnut, Tiede ja tutkimus
Nuori merimetso. Kuva: M. & W. von Wright (Kansalliskirjasto)
Suomen rannikoiden merimetsokanta on kasvanut voimakkaasti vuoden 1996 ensipesinnästä nykyiseen yli 17 000 pariin. Tuoreessa tutkimuksessa Hangon ja Raaseporin merialueelta selvitetään merimetson ravinnon koostumusta ja yhteyksiä kalakantojen muutoksiin Suomenlahdella. Merimetson on väitetty heikentävän kalakantoja. Tutkimuksessa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä merimetson merkittävästä vaikutuksesta.
Tutkimusvuosina 2002–2010 merimetson yleisimmät saaliskalalajit olivat kivinilkka, särki, ahven ja kolmipiikki. Yhteensä ravintolajeja oli noin 20. Näistä kolmipiikin osuus lintujen ravinnossa kasvoi merkitsevästi tutkimusjakson aikana. Särjen ja ahvenen osuudet puolestaan vähenivät. Tutkijoiden tekemissä seurantakoekalastuksissa tai ammattikalastajien yksikkösaaliissa vastaavaa vähenemistä ei kuitenkaan havaittu. Siten tutkimuksessa ei löytynyt yhteyttä merimetsojen runsastumisen ja ahvenkannan muutosten välillä.
Merimetso syö helpoimmin saatavilla olevia lajeja ja siten vaihtelut kalayhteisössä vaikuttavat myös ravinnon koostumkseen. Sen vuoksi myös alueelliset erot merimetson käyttämässä ravinnossa voivat olla huomattavia.
Tutkimukseen osallistui Helsingin yliopiston ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijoita.