Uutiset

Valtakunnallinen leväkatsaus 14.7.

Julkaistu: 14.07.2011, Kategoria:

Sinileviä on esiintynyt paikoin runsaasti Suomen merialueilla. Järvillä levähavainnot ovat vähentyneet ja sinilevätilanne on epävakaisen sään vuoksi ajankohtaan nähden keskimääräistä parempi.

Merialueilla tavattiin kuluneella viikolla laajoja sinileväesiintymiä ja osa esiintymistä muodosti pintaan nousseita lauttoja. Asiantuntijahavaintojen perusteella sinilevää on havaittu kuluneella viikolla runsaasti Saaristomerellä ja Suomenlahden rannikkoalueiden tuntumassa. Paikallisesti sinilevää on ollut myös ranta-alueiden pienissä ja suojaisissa lahdissa.

Tuulinen sää on sekoittanut sinilevän suurempaan vesimassaan eikä pintalauttoja tällä hetkellä esiinny. Ilmatieteenlaitoksen mukaan meriveden pintalämpötila on Suomenlahdella ja Saaristomerellä lähes 20 astetta, joka tyynen sään ohella suosii sinilevien esiintymistä. Lähipäivien tuuliennusteen mukaan idän puoleiset tuulet voimistuvat, mikä pitää sinilevät edelleen sekoittuneena vesimassaan. Laajojen pintalevälauttojen esiintymisen todennäköisyys on kuitenkin Saaristomerellä ja Suomenlahdella edelleen suuri, jos tuulet tyyntyvät ja sää lämpenee ennusteen mukaisesti ensi viikon alkupuolella.

Järvillä sinileväkukintoja on havaittu edellisviikkoa vähemmän. Levää on vähemmän kuin vastaavana ajankohtana keskimäärin. Seurantajärvistä 31 havaintopaikalla havaittiin sinilevää. Kuudella havaintopaikalla leväkukinta on runsas. Erittäin runsaita sinileväkukintoja ei havaittu. Sinilevien määrä järvillä lisääntyy tyypillisesti heinäkuussa, mutta viime päivien epävakaat säät ovat vähentäneet kukintojen runsastumista. Sinileväkukintojen runsautta seurataan viikoittain n. 260 järvihavaintopaikalla.

Pintaveden lämpötilat ovat laskeneet hellejakson lukemista. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat pääosin 19–23 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa pääosin 17–20 astetta.

Ympäristökeskus tiedottaa levätilanteesta viikoitain.

Lähteet ja linkit