Lajitietokantojen säilyttämiseen tarvitaan avoimuutta

Haastattelussa yli-intendentti Hannu Saarenmaa

Kuva: Juha Lakaniemi

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Hannu Saarenmaa pitää tärkeänä avoimuutta lajitietokantojen säilyttämisessä. Tällä hetkellä vain pieni osa lajihavainnoista on yleisesti saatavilla. Saarenmaan mukaan näin menetetään mahdollisuus laajempaan tutkimukseen ja myös uusien harrastajien innostamiseen. Avoimien datatietojen avulla voitaisiin entistä paremmin seurata vaikkapa ilmastonmuutoksen vaikutusta koko lajistoon, ei vain joihinkin lajeihin.

Suomi on lajistoltaan yllättävän runsas. Täällä arvellaan elelevän noin 45 000 erilaista eliölajia. Vain murto-osasta tiedetään jotakin, suuri osa lajeista on vielä tunnistamatta ja dokumentoimatta. Tämän vuoksi havaintojen ja havaitsijoiden merkitys korostuu. Tavallinenkin Harri Harrastaja voi olla tieteelle hyödyksi, kun kirjaa tutut tai tuntemattomat havaintonsa yhteiseen tietokantaan. Suomessa toimiikin kolme suurta tietokantaa: Tiira, Hatikka ja Hyönteistietokanta, joihin tulee vuosittain miljoonaluokkaa oleva määrä havaintoilmoituksia. Silti suurin osa havainnoista ei ole vielä avoimesti saatavilla.

Hannu Saarenmaan mielestä lajien monimuotoisuustieto täytyy saada yleisesti ja avoimesti kaikkien esille ja saataville. Hän kertoo, että Suomessa on lajihavaintoja eri aineistoissa yli 50 miljoonaa, mutta vain noin puolet niistä on digitaalisessa muodossa ja vain pari miljoonaa yleisesti saatavilla. Teknisesti tämä ei hänen mukaansa olisi kovinkaan suuri juttu, mutta asian tärkeys ollaan vasta nyt ymmärtämässä. Tutkijoiden tulisi ymmärtää, että työ ei ole tehty, kun tulokset on julkaistu – myös data täytyy saattaa yhteiskäyttöön. Nyt Saarenmaan mukaan monilla on kasvamisen paikka, sillä vain avoimuudella ja yhtenäisellä arkistolla voidaan kehittää uutta. Tietojen panttaaminen ei Saarenmaan mukaan ”ole enää nykyaikaa”.

Saarenmaa lisää, että ”Suomi on jälkijunassa, täällä eivät ole asiat edistyneet samalla tavalla kuin muualla. Tämä johtuu minun nähdäkseni siitä, että asioita johdetaan tekniikkavetoisesti. Päästään nopeasti alkuun, mutta sitten kun pitäisi saada laajat käyttäjäpiirit ja kansalaiset kaikki mukaan, niin sitten on ihmisiltä loppuukin eväät ja kiinnostus. Tästä johtuu suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämättömyys yleisesti ja lajitiedon saatavuuden tilanne erityisesti”.

Tähän lääkkeeksi yli-intendentti Saarenmaa määrää avoimuutta ja käyttäjälähtöistä ajattelua. Esimerkiksi internet-palvelujen tulee olla yksinkertaisia, helppoja ja helposti kaikkien saatavilla olevia. Yhtenä hyvänä esimerkkinä hän pitää nyt avoimena toimivaa Kansalaisen karttapaikkaa. Myös tutkimusdatatietokannat tulisi hänen mukaansa olla avoimia ja kaikkien halukkaiden saatavilla.

Yli-intendentti Saarenmaa huomasi jo 1980-luvulla, että tietotekniikka on se väline, jolla tieto voidaan avoimesti tuoda esille niin, että siitä on mahdollisimman monelle hyötyä. Hän on työskennellyt aiheen parissa useita vuosia muun muassa Kööpenhaminassa The Global Biodiversity Information Facility:n eli GBIF-sihteeristön apulaisjohtajana sekä Euroopan Ympäristövirastossa. Nyt hän hoitaa GBIF-verkoston solmua Suomessa ja vastaa museon tietopalveluista ja museoaineiston saattamista avoimeksi. Vuosi sitten tehtiin Helsingin Luonnontieteellisellä keskusmuseolla päätös, jossa sovittiin kaiken tietoaineiston olevan julkisia viimeistään viisi vuotta kokoamisen jälkeen.

Tietoaineistojen avoimuudesta on Hannu Saarenmaan mukaan monia hyötyjä. Tavalliselle kansalaiselle ja luonnon harrastajalle tietokantojen avoimuus voi antaa uutta tietoa ja motivoida uusia harrastajia havainnoimaan luontoa uudella tavalla. Tutkijoille avoimet datatiedot antavat valtavan suuria mahdollisuuksia suurten aineistojen käyttämiseen tutkimustarkoituksiin. Suurten havaintomäärien ansiosta voidaan tarkkailla esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei vain yhteen, vaan koko lajistoon. Tällaista aineistoa ei kukaan tutkija voisi yksin koota. Tällaisten suurten data- ja havaintotietokantojen myötä on syntymässä kokonaan uusi tieteenala, makroekologia.

Makroekologia tutkii entistä laajemmin ja syvemmin suuralueiden ekologiaa. Se on vastapainona kokeelliselle ekologialle, joka Suomessa on pitkään ollut tutkituin ekologinen tieteenala. Makroekologialla on nyt erityistä tarvetta, sillä se suurten aineistojen myötä voidaan tutkia, analysoida ja mallintaa ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöön vaikuttavien muuttujien vaikutuksia. Aineistosta voi olla hyötyä monipuolisesti myös esimerkiksi metsien hoidossa. Metsänomistaja voi tarkkailla tietokantojen avulla omissa metsissään olevia lajitietoja ja tehdä suunnitelmia metsänhoidosta ottaen huomioon esimerkiksi uhanalaisista lajeista tehtyjä havaintoja.

Havaintoja ei kuitenkaan synny tietokantoihin itsestään. Tarvitaan edelleenkin ihmisiä, jotka osaavat tehdä luotettavia havaintoja ja dokumentoida havaintonsa. Lajintunnistustaidot ovat siten ensimmäinen ja tärkein askel tällaisten tietokantojen syntymisessä. Yli-intendentti Saarenmaa kannustaa erityisesti koululaisia ja heidän opettajiaan entistä enemmän kehittämään lajintunnistustaitoja. Hänen mukaansa kilpailu parhaimmilla tai monipuolisimmilla havainnoilla kannustaisi etenkin poikia. Nykyisistä koululaisista tulee nopeaan tahtiin aikuisia ja yhä enemmän tarvittaisiin sellaisia ammattilaisia, jotka osaisivat kartoittaa luontoa ja tiettyjä lajiryhmiä. Pohja tälle luodaan jo koulussa. Kasvien kerääminen on Saarenmaan mukaan todella tervetullut uudistus. Hän kuitenkin muistuttaa, että kuivatuilla herbaarioilla ei ole sellaista arvoa kuin digitalisoidulla herbaariolla olisi. Koululaisten kuvaamat kasvit voisi Saarenmaan mukaan tunnistaa LuontoPortin lajintunnistustyökalun avulla ja opettaja voisi varmistaa tunnistuksen, jolloin tunnistus dokumentoituisi ja on luotettavampi kuin muutoin tehty tunnistus. Tunnistuksen jälkeen havainnot voisi kirjoittaa havaintotietokantaan, jolloin siitä tulisi tärkeä osa yleistä ja avointa biodiversiteettitietoutta, -kartoitusta ja -seurantaa.

Pelkästään koululaisten motivaatiolla ongelmaa ei valitettavasti täysin ratkaista, vaan tarvitaan selvää muutosta ylemmiltä tahoilta. Hannu Saarenmaan mukaan kauan unohduksissa ollut taksonomia ja lajintunnistus täytyisi vihdoin palauttaa takaisin yliopistoissa sille kuuluvalle paikalle ja riittävän tutkimusrahoituksen piiriin. On ymmärrettävä, että vain hyvän lajintunnistuksen ja taksonomia avulla voidaan luotettavasti selvittää, tutkia, ehkäistä ja korjata esimerkiksi biodiversiteetin häviämistä, ilmastonmuutosta ja monia muita ympäristöongelmia. Saarenmaan mukaan on skandaali, että maapallon eliölajeista arviolta on 20 % on kuvattuja ja tunnettuja. Perustaitojen ja -tietojen merkitys on erittäin suuri laajempien biologisten kokonaisuuksien hahmottamisessa.

Linkkejä

↑ Sivun alkuun

Kommentoi




/3000
Ohjeita
  • *lihavoitu*
  • _kursivoitu_
  • Linkitys automaattisesti: www.luontoportti.com=www.luontoportti.com
  • Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, asiattomia viestejä ei julkaista.
  • Kaikki kentät täytettävä. Sähköpostiosoitetta ei näytetä julkisesti.
  • Ennen viestin lähettämistä paina esikatselu-painiketta, niin näet miltä viestisi tulee näyttämään.

↑ Sivun alkuun

Tule mukaan villiyrttikursseillemme

LuontoPortti Facebookissa

Unesco