Jokin aika sitten eläkkeelle jäänyt museonjohtaja ja professori Martti Lehtinen Helsingin Luonnontieteellisen keskusmuseon Geologian museosta kantaa usein paitansa rintataskussa kiveä. Näin kivi hänen mukaansa pysyy aina tiukasti lähellä sydäntä. Tästä tuskin tarvitsisi kantaa huolta, sillä innostuneella professorilla ei ainakaan sydän kivety, kun puhutaan kivi- ja mineraalitietouden lisäämisestä.

Paljon tavallisenkin kansan parissa kiertävä ”kivitohtori” kertoo suomalaisten tietävän hämmästyttävän vähän kivistä, vaikka kivet ovat aina olleet vallan, voiman ja varakkuuden merkki. Esimerkiksi yleinen väärinkäsitys on, että kivet eivät kasva vaan ovat aina olleet olemassa sellaisina kuin me ne nyt näemme. Lehtinen tyrmää tämän väitteen alkuunsa. Kivien kasvu vain on hitaampaa ja voi kestää vuosituhansia tai -miljoonia.

Kivikunta näkyy kaikkialla, mutta ”tavallinen tallaaja” huomaa sen usein vasta iskiessään varpaansa kiveen. Kipeää varvasta voivotellessa voi havahtua ajattelemaan, kuinka kiviin on kirjoitettu maailmankuvan perusteet, aurinkokunnan synnystä eteenpäin. Professori Lehtinen sanoo, että kivi on tietyllä tavalla aina mukana kaikessa, syntymästä hautakiveen. Harva tulee ajatelleeksi, miten moneen asiaan kiveä tarvitaan raaka-aineeksi. Ensimmäisenä ei esimerkiksi tulisi mieleen, että nykyisen hammastahnan koostumus on keksitty kivien avulla.

Kolme syöpynyttä spodumeenikidettä Mosambikista. Kuva: Geologian museon arkisto.

Varsinaissuomalainen kouluhammaslääkäri huomasi muutama kymmenen vuotta sitten, että toisissa kouluissa lasten hampaissa oli reikiä ja toisissa ei. Tutkittuaan tätä kummallista asiaa selvisi, että toisen paikkakunnan kallioperässä oli rapakivigraniittia ja siten kaivovesi oli fluoripitoista. Tutkimusten jälkeen hammastahnoihin alettiin sitten lisätä fluorideja. Myös metallit ja polttoaineet, joita ilman nykymaailma ei liikahdakaan, tulevat kivikunnasta. Kivet liittyvät siten moneen eri ammattialaan. Kivi- ja mineraalitietous on kuitenkin alamaissa. Tämä näkyy esimerkiksi arkkitehtien kivivalinnoissa ja omakotitalotonttien kaavoituksessa. Professorin mukaan paikkakunnilla pitäisi omakotitaloja ja muita rakennuksia kaavoitettaessa tietää missä on uraania, sillä radonkaasu lähtee uraanista. Tiedon puute voi aiheuttaa kalliita virhearviointeja.

Lehtisen mukaan karmeinta on, että Suomen koulujen kivikokoelmat ovat erittäin huonossa kunnossa, jos niitä yleensä on lainkaan. Lisäksi useimmat opettajat eivät tunne riittävästi kiviä opettaakseen niitä oppilailleen. Esimerkiksi Lehtisen oma opettaja oli aikanaan piilottanut koulun kivikokoelmat vintille. Kuin kohtalon oikusta professori Lehtinen sai myöhemmin tehtäväkseen käydä läpi ja luetteloida nämä kokoelmat. Lehtisen mielestä tulisikin kiinnittää erityistä huomiota opettajankoulutukseen ja siten kivi- ja mineraalitietouden viemiseen kouluihin. Opettajat ovat keskeisessä asemassa kivitietämyksen kohottamisessa. Ikävää on, jos ne monet kiviä taskun pohjille keräävät pikkupojat saavat vastaukseksi opettajalta olla keräämättä kiviä, koska ”nehän ovat vain kiviä”. Kiviopetus pitäisi saada kouluihin, koska kivet aidosti kiinnostavat lapsia.

Tällä hetkellä maapallolta tunnetaan noin 4500 erilaista mineraalia. Yleensä riittää, että tuntee niistä noin 40 tärkeintä. Kivikunta on siten varsin yksinkertainen verrattuna moniin muihin ryhmiin. Suomen kivikunta olisi myös harrastajien hyvin hallittavissa. Suomesta löytyykin harrastajia kullanhuuhtojista jalokiviharrastajiin, mutta harrastajamäärät eivät ole kovin suuria. Lehtinen pitää tärkeänä, että tietoa kivien harrastamisesta vietäisiin eteenpäin monissa eri muodoissa. Tiede pitää saada ruohonjuuritasolle. LuontoPortin kaltaiset sivustot voisivat hänen mukaansa toimia erittäin hyvin kiviin liittyvän tiedon levittäjänä. Harva meistä edes ymmärtää, että kiviä pitää saada katsella, kosketella, rapsutella, haistella, maistella ja kuunnella – käyttää siis kaikkia aisteja. Lisäksi monet kiviin liittyvät tiedot ovat vääriä tai jopa taikauskoisia. LuontoPortin kaltaista sivustoa tarvitaan kipeästi kivitietouden lisäämiseen.

Kun museonjohtaja ja professori Lehtinen jäi eläkkeelle, hän ei suinkaan järjestänyt jäykkiä pukujuhlia vaan laittoi kaikille vieraille pesuharjat käteen. Professori ja hänen vieraansa pesivät kuin symbolisena merkkinä Tuomiokirkon portaat. Vesi ja kivi yhdistettiin entisen päättymiseksi ja uuden aluksi. Eläkkeelle jäänyt professori ei meinannut nimittäin itse museoitua vaan aikoo jatkossakin toimia kivilähettiläänä. Todistetusti tämä pitää paikkansa, sillä taannoin Geologian päivillä kivitohtorin puhe pulppusi edelleen lumoten kaikki läsnäolleet kuuntelijat.

↑ Sivun alkuun