Haastattelussa Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran toiminnanjohtaja Kati Vähä-Jaakkola.
Ympäristökasvatus on elämänmittaista kasvatustoimintaa, jossa tuetaan yksilön ja yhteisön arvojen, tietojen, taitojen ja toimintatapojen muuttamista kestävän kehityksen mukaisiksi. Ympäristökasvatuksen rinnakkaisterminä käytetään kestävän kehityksen kasvatusta, ja tilanteesta riippuen termejä voidaan pitää toistensa synonyymeinä. Parhaillaan on meneillään YK:n Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen vuosikymmen, joka on ottanut tavoitteekseen saada kestävä kehitys kaikkien maiden opetusohjelmiin, koska opettajat ovat avainasemassa opetettaessa kestävää kehitystä yksilöille ja yhteisöille. Mikä on tilanne tämän päivän Suomessa?
Opettajankoulutuksessa haastetta
Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran toiminnanjohtaja Kati Vähä-Jaakkola on huolissaan. ”Koulujen tulisi mahdollistaa kestävän elämäntavan oppiminen riittävän laajasti, mutta tällä hetkellä tilanne vaihtelee varsin paljon. Kestävän kehityksen kasvatus jää liikaa yksittäisten opettajien kiinnostuksen ja jaksamisen varaan”.
Asiantila on toivottavasti muuttumassa. Kestävän kehityksen toimikunnan asettama koulutusjaosto laati kestävän kehityksen koulutusta edistävän strategian vuosille 2006-2014. Opetusministeriön koolle kutsuma Kestävän kehityksen koulutuksen yhteysryhmä paimentaa em. strategian toteutumista Suomessa. Yhteysryhmässä on käyty läpi mm. kestävän kehityksen, lyhennelmänä keke-kasvatuksen, tilannetta opettajankoulutuksessa. Millainen rooli keke-kasvatuksella on opettajankoulutuksessa?
”Asian selvittämiseksi laadittiin viime keväänä kysely kaikille oppilaitoksille, joista valmistuu opettajia eri kouluasteille”, kertoo Vähä-Jaakkola, joka edustaa yhteysryhmässä Suomen Ympäristökasvatuksen Seuraa. ”Kävi ilmi, että kestävän kehityksen kasvatuksen määrä ja laatu varioi huomattavasti oppilaitoksesta toiseen. Joissain oppilaitoksissa opetus on yksittäisiä kursseja, joissain kestävän kehityksen kasvatus on integroitu opintoihin tiiviisti”. Hälyttävimpänä asiana Vähä-Jaakkola pitää opettajankoulutuslaitosten vastuuopettajilta saatua viestiä, etteivät omat yksiköt anna tarpeeksi eväitä keke-kasvatuksen opettamiseen. ”Tarkempia tietoja asiasta kuitenkin tarvittaisiin, koska kyselyyn vastasi vain osa opettajia kouluttavista tahoista”, Vähä-Jaakkola sanoo ja selittää, että kestävän kehityksen kasvatuksen opetuksen tilanne vaihtelee, koska opettajankoulutusyksiköt voivat itsenäisesti päättää opinto-ohjelmistaan ja niiden painopistealueista.
Kalatiirat, kuva Jari Peltomäki
Järjestöt tukevat koulujen työtä
Kestävän kehityksen kasvatuksen kentällä on jo tällä hetkellä monia, vahvoja toimijoita, jotka tukevat opettajien ja varhaiskasvattajien työtä. Ympäristökasvatusohjelmia ja –materiaaleja löytyy mm. WWF:ltä (Maailman luonnonsäätiö), Suomen luonnonsuojeluliitolta, Kierrätyskeskukselta ja jopa Suomen Kotiseutuliitolta. Suomen Ympäristökasvatuksen Seura lanseerasi oman Vihreä lippu – ohjelmansa jo vuonna 1999, ja se on tähän päivään mennessä kerännyt yli 270 erilaista osallistujatahoa päiväkodeista, kouluista ja muista oppilaitoksista. ”Vihreä lippu –ohjelmaan on sitoutunut kouluja ympäri Suomen”, toteaa Kati Vähä-Jaakkola. ”Ainoastaan pohjoinen on toistaiseksi vähemmän edustettuna”. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco School-ohjelmaa, joka on levinnyt jo yli neljäänkymmeneen maahan, ja sen perustajana on ympäristöjärjestöjen yhteistyöelin Foundation of Environmental Education.
Vaikka Kati Vähä-Jaakkola toivoo kestävän kehityksen kasvatuksen sisältyvän nykyistä tiiviimmin koulujen opetusohjelmiin, uskoo hän kuitenkin, että tulevaisuudessakin vahva järjestökenttä tukee koulussa tapahtuvaa kestävän kehityksen kasvatusta. ”Myös ympäristö- ja luontokoulut ovat ja tulevat olemaan tärkeässä roolissa”, Vähä-Jaakkola painottaa. ”Ulos luokasta -tyylinen osallistava opetus on toivottavaa ja tehokasta.”
Tuntijakouudistus puhuttaa
Tulevaisuudessa ympäristökasvatusta odottavat uudet haasteet. Opetusministeriön asettama työryhmä on laatinut vuonna 2014 voimaan tulevasta uudesta tuntijakouudistuksesta esityksen, joka lähti alkukesästä lausuntokierrokselle. Uudistus on herättänyt voimakkaita tunteita eri oppiaineiden opettajissa ja etujärjestöissä – yksittäisten aineiden tuntimäärät saattavat vähetä, jos peruskoulun opetussuunnitelmaan otetaan uusia oppiaineita. Kuinka käy kestävän kehityksen kasvatuksen? Tällä hetkellä sillä ei ole omaa oppiainetta – mutta pitäisikö Suomen kouluissa ja oppilaitoksissa ylipäätään opettaa ainetta nimeltä ympäristökasvatus?
”Emme kannata yksittäistä kouluainetta”, toteaa Kati Vähä-Jaakkola, ”vaan kaikki kouluaineet läpäisevää opetusta sekä muutoksia koko koulun toimintakulttuuriin.” Samoin Vähä-Jaakkola ei ole huolissaan siitä, että ehdotetut uudet oppiaineet veisivät tilaa kestävän kehityksen kasvatukselta. ”Uusista oppiaineista esimerkiksi etiikka tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden arvojen selkiyttämiseen”.
Uudessa tuntijakosuunnitelmassa kestävän kehityksen kasvatus on mainittu tärkeänä tulevaisuuden osaamisalueena. Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran kannanoton mukaan keke-opetusta ei ole suunnitelmassa konkretisoitu riittävästi. ”Kestävä kehitys tulisi saada mukaan esityksessä määriteltyihin kansalaisen taitoihin”, sanoo Vähä-Jaakkola. ”Se on tärkeää, koska kansalaisen taidot ovat niitä, jotka tulevat jatkossa läpäisemään kaikki koulussa opetettavat aineet.”
Myös kestävän kehityksen opetus opettajankoulutuksessa sekä jo valmistuneiden opettajien täydennyskoulutus tulisi jatkossa taata valtiovallan taholta, jotta keke-kasvatus saavuttaisi jatkossa kaikki oppilaat tasa-arvoisesti, lisää Kati Vähä-Jaakkola.
Tulevaisuuden Vähä-Jaakkola näkee haasteista huolimatta valoisana. ”Toivottavaa on, että jatkossa meillä on vahva kestävän kehityksen kasvatuksen kenttä, jossa on oma merkittävä roolinsa sekä kouluilla että vahvoilla järjestötoimijoilla koulujen keke-työn tukena. Työsarkaa riittää kaikille.”
Ketohanhikki, kuva Jouko Lehmuskallio
Ympäristökasvatus vai kestävän kehityksen kasvatus?
- Kestävän kehityksen teemat nousivat yleiseen tietoisuuteen 1960-luvulla.
- 1977 Tbilisissä järjestetyssä YK:n konferenssissa määriteltiin kestävän kehityksen keskeiset tavoitteet: tietoisuuden kasvattaminen sosiaalisten, poliittisten, ekologisten ja taloudellisten resurssien keskinäisistä riippuvuussuhteista, yksilöiden ja yhteisöjen varustaminen uusilla toimintamalleilla suhteessa ympäristöön sekä niiden arvojen, tietojen ja taitojen, jotka mahdollistavat oman ympäristön suojelemisen ja muuttamisen, tuominen jokaisen ulottuville.
- Termistö elää: Kestävän kehityksen kasvatus on nykyään käytetympi termi kuin ympäristökasvatus. Ympäristökasvatus-termin ymmärretään usein viittaavan etupäässä ekologisen tietoisuuden lisäämiseen, kun taas kestävän kehityksen sateenvarjon alle asettuu sen lisäksi myös kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus. Termejä käytetään osittain päällekkäin. Niiden merkitys myös vaihtelee kontekstista riippuen.
Lähteitä
- www.vihrealippu.fi
Tuntijakotyöryhmä: Lisää valinnaisuutta peruskouluihin - Cantell, Hannele (toim.): Ympäristökasvatuksen käsikirja, 2004.
