Uutiset

Itämeri kriisialueena

Julkaistu: 14.01.2010, Kategoriat: ,

Euroopan unionin ympäristöministerit kokoontuivat Brysselissä juuri ennen joulua 22.12.2009. Ympäristöneuvoston kokoontumisessa Itämeri todettiin kriisialueeksi ja pilottikohteeksi. Samalla korostettiin luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Mukana kokouksessa oli ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

“Pilottialue tarkoittaa muun muassa sitä, että tietyt ympäristönsuojelun säännökset voitaisiin ottaa käyttöön tiukempana Itämerellä. Myönteistä oli myös keskusteluissa esille noussut ajatus, että myös muista EU:n merialueista voisi tulla pilotteja”, Lehtomäki sanoi Brysselissä Itämeri-portaalin tiedotteen mukaan. Suomi on kannattanut fosfaatteja sisältävien pesuaineiden vähentämistä tai kieltämistä kokonaan. Ympäristöneuvosto keskusteli myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä.

YK:n biodiversiteettivuoden siivittämänä Ympäristöneuvosto hyväksyi EU:n yleiset tavoitteet biodiversiteetin suojelemiseksi. Vuonna 2002 Johannesburgissa asetettuja tavoitteita luonnon monimuotoisuuden häviämisen hidastamisesta vuoteen 2010 mennessä ei valitettavasti ole saavutettu.

Lue lisää