Uutiset

Kalojen tunnistaminen avattu testikäyttöön

Julkaistu: 17.03.2010, Kategoriat: ,

LuontoPortti on tänään julkistanut ensimmäisen versionsa verkossa toimivasta työkalusta, jolla Suomen lukuisten eri kalojen tunnistaminen helpottuu. Sen avulla käyttäjät voivat erilaisia tuntomerkkejä antamalla tunnistaa noin 90 makean- ja meriveden kalalajia.

Palvelu toimii kutakuinkin samalla periaatteella kuin aiemmin julkaistut työkalut, joiden avulla voidaan tunnistaa luonnosta löydettäviä kukkakasveja, tai puita ja pensaita.

Kalojen tunnistamiseen työkalun on soveltanut ja lajikuvaukset kirjoittanut Mikko Saarela. Hänestä ja projektista tulemme kertomaan enemmänkin hieman myöhemmin.

Tunnistuspalvelun ollessa vielä työn alla saattavat erinäiset virhetilanteet olla mahdollisia. Pääosin tunnistamisen pitäisi silti toimia jo mainiosti. Lajikuvauksissa on tätä kirjoitettaessa kuvituksena lähinnä klassisia, tunnistamiseen hyvin sopivia piirroskuvia. Niiden yhteyteen tullaan lisäämään luonnollisesti myös valokuvia.

Linkki

LuontoPortti: Suomen kalat ja niiden tunnistaminen