Uutiset

Suomen eliölajien uhanalaisuuskartoitus julkaistaan joulukuun alussa

Julkaistu: 16.11.2010, Kategoria:

Joulukuun alussa julkaistaan Suomen lajien uhanalaisuuskartoituksen tulokset. Suomen lajien uhanalaisuus on nyt arvioitu neljännen kerran. Mukana on ollut yli 21 000 sieni-, kasvi- ja eläinlajia.

Suomen eliölajien uhanalaisuutta arvioidaan kymmenen vuoden välein. Arvioinnista tehdään ns. punainen lista, johon uhanalaisten lajien kartoitus on kirjattu. Julkaisutilaisuudessa 1.12. Säätytalolla arvioinnin tulokset luovutetaan ympäristöministeri Paula Lehtomäelle.

Uhanalaisuusarvioinnin ovat tehneet eri eliölajien parhaat asiantuntijat. Työtä on ohjannut Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä (LAUHA). Uhanalaisuusarviointi on keskeinen mittari, kun selvitetään lajien ja lajiston monimuotoisuuden kehittymistä. Arvioinnin myötä voi tarkastella yksittäisiä lajeja tai koko eliöryhmää ja saada käsityksenä Suomen lajiston tilasta. Arvioinnissa on luetteloitu myös noin 10 000 lajia, joiden uhanalaisuutta ei olla pystytty määrittelemään tietojen vähäisyyden vuoksi. Uhanalaisuusarviointi pohjautuu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n määrittelemiin kriteereihin.

Uhanalaisuusarvioinnilla on keskeinen merkitys suojelutarpeen määrittämisessä. Suomessa on arvioitu lajiston uhanalaisuutta 1980-luvulta saakka. Ensimmäinen virallinen arviointi valmistui 1986. Tämän jälkeen arviointi on julkaistu 1990 ja 2000. Viimeisimmässä eli vuoden 2000 arvioinnissa joka kymmenes laji luokiteltiin uhanalaiseksi.

Tulevan listan merkitystä korostaa myös se, että tämä vuosi on erityinen YK:n julistama luonnon monimuotoisuuden teemavuosi, jonka tarkoituksena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Onko nyt julkaistavien lajien listalla tapahtunut suuria muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana?

Lisätietoja