Uutiset

Uusi jättiputkilaji leviämässä Suomeen

Julkaistu: 09.08.2010, Kategoria:

Suomen rajan tuntumassa Venäjän puolella leviää voimakkaasti uusi jättiputkilaji, Heracleum sosnowski. Lajia ei toistaiseksi ole tavattu Suomessa. Tilanne on venäläisten asiantuntijoiden mukaan huolestuttava, sillä uutta lajia on runsaasti itärajalla. Uusi laji myös leviää ärhäkämmin kuin muut jättiputkilajit ja muodostaa tiheitä laajoja kasvustoja. Venäjän länsiosissa lajia tavataan kaikkialla. Suomessa harmia ovat toistaiseksi aiheuttaneet kaukasianjättiputki ja persianjättiputki.

Venäjän kasvitautilaitoksen professori Juri Spiridonov kertoo Yle:n uutisille, että jättiputket tyytyvät vaatimattomaan maaperään eivätkä ne ole kasvitaudeille alttiita. Yksi jättiputki voi kasvaa neljän metrin korkuiseksi ja sen leveät lehdet vievät noin neliömetrin kokoisen alan verran maata. Ne vievät tehokkaasti elintilaa muilta lajeilta. Voimakas leviäminen on jättiputkien tavaramerkki. Jättiputket ovat ihmisille vaarallisia, sillä ne voivat aiheuttaa erilaisia ja pahoja ihovaurioita.

Jättiputkien torjuminen on vaikeaa. Niitä pitäisi leikata useaan kertaan kasvukauden ajan monena vuonna peräkkäin. Venäjän puolella parhaimmat tulokset on saatu torjunta-aineilla. Spiridonovin mukaan jättiputki on Venäjällä jo voittanut taistelun ihmistä vastaan.

Linkki