Cicero: Koulutusalan tutkijat ja asiantuntijat koolla Stanfordissa
Julkaistu: 20.01.2012, Kategoriat: Kasvatus, LuontoPortti
Suomalaisia ja yhdysvaltalaisia opetusalan asiantuntijoita kokoontui Stanfordin yliopistossa keskustelemaan koulutusmuutoksista ja yhteistyöstä. Tapaamisen keskeisinä aiheina olivat teknologia, tutkimuksen ja opetuksen rahoituslinjaukset sekä opettajankoulutus.
Suomalainen koulutusjärjestelmä nousee esille varsin usein koulutusmuutosta koskevissa julkisissa keskusteluissa Yhdysvalloissa. “Finlandophilia”, joksi ilmiötä on jopa kutsuttu, kasvaa, johtuen Suomen hyvistä sijoituksista kansainvälisissä testeissä. Kiinnostusta lisää se, että menestyksen takana ovat hyvin erilaiset koulutuspoliittiset linjaukset ja toimintatavat kuin Yhdysvalloissa.
Stanfordin yliopistossa 17.–18. tammikuuta järjestetty konferenssi toi yhteen suomalaisia ja yhdysvaltalaisia tutkijoita ja päättäjiä pohtimaan tehokkaita tapoja ja toimintamalleja luoda korkealaatuiset puitteet kaikille oppijoille.
Johtavat tutkijat, asiantuntijat ja päättäjät keskustelivat koulutusreformeista teknologian ja sosiaalisen median, opettajankoulutuksen, opetussuunnitelmien ja opetuksen, rahoitusmallien ja sosiaalisen tuen valossa. Osallistujat miettivät myös uusia tapoja yhteistyölle ja tiedonjaolle maiden välillä. Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila muun muassa esitti uudenlaisen yhteistyön käynnistämistä Yhdysvaltojen tiedesäätiön National Science Foundationin kanssa kasvatustieteen alueella. OECD:n pääsihteerin koulutuspoliittinen erityisavustaja, Andreas Schleicher, puolestaan puhui OECD:n PISA-tutkimuksen koulutusindikaattoreista ja muutoksentekijöistä.
Keskustelua jatkettiin samoista koulutukseen ja oppimiseen liittyvistä teemoista torstaina 19. tammikuuta tutkijoiden työpajassa, jossa myös LuontoPortti oli mukana esittelemässä työtään.
Konferenssin järjestivät H-STAR Institute (Stanford University), CICERO Learning -verkosto (Helsingin yliopisto), Suomen Los Angelesin pääkonsulaatti ja Stanford Center for Opportunity Policy in Education (SCOPE).
Tekstilähde
www.cicero.fi/sivut2/news_ELGW_Stanford_19012012.html
Lisätietoja ja keynote -puhujien esityksiä löytyy osoitteesta: