Uutiset

Ihmiskunta elää yli varojensa

Julkaistu: 27.09.2011, Kategoriat: ,

Global Footprint Networkin laskelman mukaan maapallon vuoden aikana tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on käytetty loppuun tänään 27.9. Päivää kutsutaan ylikulutuspäiväksi (Earth Overshoot Day). Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ja päästää ilmakehään hiilidioksidia enemmän kuin maapallo pystyy vuodessa tuottamaan ja sitomaan. Laskennallisesti ihmiskunta siis elää loppuvuoden yli varojensa.

Ihmiskunta on käyttänyt luonnonvaroja velaksi jo pitkään. Kriittinen raja ylitettiin 1970-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen maapallo ei ole enää pystynyt paikkaamaan kulutustamme. Ihminen rasittaa luontoa tällä hetkellä 1,3 – 1,5 -kertaisesti sen kapasiteettiin nähden. Mikäli väkiluvun kasvu ja kulutustrendi jatkuu nykyisellään, vuonna 2030 tarvittaisiin jo kaksi maapalloa kattamaan kulutuksemme. Erot kansakuntien ekologisten jalanjälkien välillä ovat huomattavat: jos kaikki ihmiset kuluttaisivat esimerkiksi kuten keskiverto amerikkalainen, tarvittaisiin kulutuksen kattamiseen jo viisi maapalloa.

Ekologisen ylikulutuksen vaikutukset ovat nähtävissä yhä selvemmin. Niitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, metsäkadot ja lajien väheneminen.

Lue lisää: