Uutiset

Kestävän kehityksen luontopolku Heurekaan

Julkaistu: 13.02.2016, Kategoriat: ,

LuontoPortti toteutti kesällä 2015 Eija Lehmuskallion suunnitteleman uudenlaisen luontopolun Tiedekeskus Heurekan Galilei-puistoon. Tässä jutussa kerromme projektin taustoista ja uudenlaisesta konseptista, jota se edustaa.

Tapahtui aiemmin

Vuosina 2011-2014 LuontoPortti oli mukana Heurekan Earthouse-projektissa. Tuolloin suunnittelimme innovatiivisen Earthhousen yhteyteen laatikkopuutarhan. Laatikoissa viljelimme luonnonmukaisesti perunaa, porkkanaa, punajuurta, sipulia ja lähiluonnosta löytyviä paikallisia villiyrttejä. Syksyn sadonkorjuujuhlissa keittiömestarit valmistivat puutarhan sadosta upean menun.

Puiston uusiminen

Talvella 2015 Heurekan tuotantopäällikkö Jussi Sava kertoi, että Heurekan Galilei-arboretum ja osa puistoa on tarkoitus uusia. Hän kysyi, mitä LuontoPortti ehdottaisi tilalle. Ei mennyt kuin hetki, kun allekirjoittaneen ensimmäinen versio ehdotuksesta oli jo valmiina. Näin uudenlainen luontopolku sai alkunsa.

Paikalle tulisi alueen luonnossa muutenkin esiintyviä luonnonvaraisia ravinto- ja rohdoskasveja. Polku on noin 350 m pitkä ja tälle matkalle suunniteltiin 8–10 erilaista biotooppia tai niiden välimuotoa. Polun varrella voikin jatkossa tutustua esimerkiksi kuivan kedon, metsän, kosteikkojen ja soiden lajeihin. Kaikki lajit ovat etelä-suomalaisia ravinto- ja rohdoskasveja. Yksi puutarhan erikoisuuksista on se, että maa-aines on suurelta osin kierrätettyä.

Alueen metsän pohjalle istutettiin 150 säkkiä sammalta, jotka saatiin pälkäneläiseltä metsänomistajalta. Puistosta poistettiin muun muassa pensashanhikit, alueen vallanneet kanukat ja terttuseljat, joita linnut ovat levittäneet koko arboretumin alueelle.

Biotooppien yhteyteen rakennettiin kiviaitoja, saarekkeita ja niittyjä, joilla tutkitaan esimerkiksi pölyttäjien liikkumista ja lajien leviämistä. Jokaisella lajilla on ”tarina”, joka löytyy LuontoPorttin-palvelun sivuilta ja mobiilisovelluksesta sekä tarvittaessa myös printattuna. Kasveista löytyy tunnistetietoa, historiaa ja informaatiota aina resepteihin saakka. Polulle on suunniteltu myös keväällä 2016 valmistuvaksi sähköistä ja manuaalista opastusta.

Alueesta tehtiin mahdollisimman luonnonmukainen. Istutetut lajit pärjäävät näin omillaan, aivan kuten luonnossakin. Lajien valinnassa yhtenä tavoitteena oli, että aina osa kukkisi ulkonäyttelyn aukioloaikana, touko–syyskuussa. Lopputuloksena Heurekaan saatiin kierrätys- ja luonnonmateriaaleista näyttävä puutarha, joka vaatii vain vähän hoitoa!

Projekti onnistui osaavan konsulttiavun ansiosta

Mittavaan projektiin saimme apua kahdelta huippuammattilaiselta. Helsingin kaupungin ainoa virallinen luontopuutarhuri Jukka Toivonen ja maa-ainesten uusiokäytön asiantuntija Pirjo Laulumaa olivat mukana alusta saakka. Heiltä löytyy kokemusta, josta oli apua projektissa. Ainakin monelle lähialueella asuvalle on nimittäin tuttu Vuosaaren huippu. Kyseessä on vanha kaatopaikka, joka on nykyään upea luontokohde. Jukka on ollut alueen pääsuunnittelija ja Pirjo vastaa alueen maankäytön suunnittelusta.

Kiviaidat rakennettiin räjähdyskivistä, jotka tuotiin läheiseltä rakennustyömaalta.

Pirjo auttoi biotooppeihin sopivien maa-ainesten valitsemisessa lähistön rakennustyömailta, järjesti kuljettamisen, ohjeisti hulevesien luonnonmukaisten väylien rakentamisessa, kiviaitojen rakentamisessa ja maa-aineksen käytössä. Jukka auttoi omalla asiantuntemuksellaan monin tavoin, esimerkiksi kertomalla kokemuksistaan Vuosaaren huipun rakentamisessa. Hän myös luovutti Heurekaan metsäomenapuun, joka elää nyt uutta elämää arboretumin reunalla.

Suunnitelmaan kuuluneet kasvilajit saatiin suurelta osin Vuosaaresta. Huomatessamme joitakin lajipuutteita, laitoimme kyselyä tutuille puutarhureille ja maanomistajille. Onnistuimme yli odotusten ja saimme runsaasti puuttuvia luonnonvaraisia rohdos- ja villiyrttikasveja. Myös Heurekan omalta henkilökunnalta tuli muutamia lajeja.

Kierrätyspuutarhassa on ideaa!

Heurekan luontopuutarha on ensimmäinen täysin kierrätysmateriaalista toteutettu puutarha. Tällainen kierrätys hyödyttää kaikkia osapuolia:

  • Rakennustyömaiden alta pois vietävä maa-aines ja kivet kuljetettiin mahdollisimman läheltä. Kuljetuskustannuksissa säästettiin, samoin rakentajan kaatopaikkamaksuissa, jotka jäivät tältä osin pois.
  • Materiaalikulut pienet puutarhan rakennuttajalle
  • Pitkään kehittynyt hieno maa-aines jatkaa uudessa paikassa maankaatopaikan sijaan. Kasvit lähtivät luonnollisesti hyvin kasvamaan aidossa luonnon mullassa.
  • Jo istutusvaiheessa havaittiin hyönteisten, perhosten, lintujen ja sammakoiden löytäneen Heurekan uuden luontopolun.
Viherrakentamisen nimikkovuosi 2016

Uudenlainen konsepti sopii hyvin sekä julkiseen että yksityiseen puisto- ja puutarharakentamiseen. Tällaisella toiminnalla varmistetaan lajien liikkumisväyliä, käytetään vuosituhansien aikana kehittynyt maa-aines tehokkaasti, säästetään kustannuksissa ja hillitään ilmastonmuutosta.

LuontoPortti on innolla mukana myös tulevissa kierrätys- ja opetuspuutarhoissa! Kerromme mielellämme lisää, mikäli haluatte lisätietoja projektista.

Lisätietoa:

Eija Lehmuskallio

eija (at) luontoportti.fi

040 5968 560

Linkki

Helsingin kaupungin verkkosivut: Luontopuutarhuri on ideanikkari – esittelyssä Jukka Toivonen