Uutiset

Loppusyksyn tuoreet - marja-aronia

Julkaistu: 31.10.2019, Kategoria:

Marja-aronia smoothie, kuva: Jouko Lehmuskallio

Marja-aronia smoothie, kuva: Jouko Lehmuskallio

Marja-aronia on tutkitusti yksi parhaista marjoistamme. Jopa sen lehdet ja kukat voidaan hyödyntää monin eri tavoin. Sen musta ja kookas marja on parhaimmillaan tuoreena, esimerkiksi smoothiessa. Satoisa pensas on yleistynyt aitakasvina ja koristepensaana myös meillä, mutta jostain syystä sen hyödyntäminen on toistaiseksi vielä melko vähäistä. Omien havaintojemme perusteella monilla paikoilla aitapensaat notkuvat mustia suuria marjoja, mutta ne jäävät keräämättä, varisten lopulta maahan.

Marja-aronia sisältää antosyaania, jota on paljon erityisesti kuoressa. Sillä on runsaasti terveyttä ja hyvinvointia edistäviä ainesosia. Kasvi estää verisuonten kalkkeutumista ja voi alentaa verenpainetta. Aiheesta löytyy paljon tutkittua tietoa.

Marjat ovat parhaimmillaan pikkupakkasen jälkeen, silloin niiden kitkerä maku häviää. Marja-aroniassa on runsaasti pektiiniä, joten ne sopivat myös hyvin hyytelöön tai hilloon. Marjoja voi myös kuivata. Parhaimman vitamiinipommin saa, kun marjat käytetään tuoreena esimerkiksi smoothieen. Joukkoon sopivat hyvin esimerkiksi päärynät, banaanit, omenat ja avokado. Mintun lehdet tuovat pikantin raikkaan maun syyssmoothieen.

Jos kasvia ei itsellä ole, niin kannattaa kysellä pensaiden omistajilta, saisiko mehukkaat marjat kerätä talteen. Kuvan smoothieen keräsin siskoni kotipihan aitakasvina kasvavasta marja-aroniasta oksia ja marjaterttuja. Toteutin niistä ja kerätyistä päärynöistä, voikukan lehdistä ja vielä tuoreista yrteistä smoothien.

Marja-aronia smoothien aineksia, kuva: Jouko Lehmuskallio
Kuva Jouko Lehmuskallio

Marja-aronia smoothie

  • 2-3 dl marja-aronian marjoja
  • 5-6 päärynöitä (tällä kertaa olivat kotimaisia)
  • 1 avokado
  • 1 banaani
  • 1 l omena tai appelsiinimehua
  • 5-6 kpl tuoreita voikukan lehtiä
  • 3-4 kpl tuoreita mintunlehtiä

Ajetaan sileäksi tehosekoitimella ja tarjoillaan heti.

Eija Lehmuskallio