Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Nyt on vuorossa lajit 55-63, sarjakukkaiset kasvit
Sarjakukkaisten kasvien heimossa on maailmanlaajuisesti noin 3000 lajia. Meillä Suomessa heimon lajeja tavataan noin 50. Parhaillaan Suomessa kukkii valkoisin pilvimäisin kukinnoin kymmeniä sarjakukkaiskasvilajeja. Monet asiaan vihkiytymättömät pitävät niistä lähes kaikkia koiranputkina. Muutamia sarjakukkaisia viljellään ja joitakin pidetään hyvinä maustekasveina. Lajilleen tunnistaminen muuttuu niitä ravinnoksi käytettäessä tärkeimmäksi asiaksi.
Vuohenputki, Aegopodium podagraria
Vuohenputki kukkii parhaillaan Etelä-Suomessa valkoisin pilvimäisin kukinnoin laajoina kasvustoina. Meillä Suomessa se on ollut alkuperäisenä merenrantalehtojen kasvi. Vuohenputki muodostaa tiiviitä kasvustoja ja tukahduttaa voimakkaalla kasvullaan muut kasvit. Monille nykypuutarhureille se onkin tuttu ja kiusallinen rikkaruoho. Keskiajalla sitä on ilmeisesti levitetty tarkoituksella lääkekasviksi mm. kihdin parantamiseen. Vuohenputken tieteellinen nimi onkin johdettu tuon nivelsairauden kreikankielisestä nimestä podagra. Vuohenputki on hieno villiyrtti, jota voi käyttää mausteena ja syödä salaattina, etenkin nuorena kasvustona. Syömällä se ei kuitenkaan lopu. Eviran listoilla vuohenputki on pitkään ollut kauppayrtti, kaupan vihannestiskeillä sitä en kuitenkaan ole nähnyt, vaikka se sopisi sinne mainiosti.
Koiranputki, Anthriscus sylvestris
Koiranputki on kaikkein tunnetuin sarjakukkaisista kasveistamme. Se kasvaa tienpientareilla ja avoimilla kasvupaikoilla koko maassa. Eteläisessä Suomessa koiranputki kukkii kesäkuun alkupuolella ja pohjoisemmassa heinäkuussa. Koiranputki on selvästi ihmisen seuralainen, sillä se viihtyy hyvin ihmisen raivaamilla paikoilla. Sen upeat valkoiset kukinnot kuuluvat ehdottomasti Suomen keskikesän luontoon. Koiranputki on erittäin tärkeä kasvi myös mehiläistarhoille.
Kumina, Carum carvi
Kuminan viljelyhistoria on pitkä, jo antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset ovat käyttäneet kuminaa mausteena. Lajin lääkkeenomaiset ominaisuudet on tiettävästi löydetty vasta keskiajalla. Sitä on käytetty ja käytetään hyvin monipuolisesti elintarvikkeiden, alkoholin, kosmetiikan ja lääketeollisuuden tarpeisiin. Meille kumina on tullut jo varhain, se kuuluu ns. muinaistulokkaihin. Eteläisessä Suomessa sitä voi löytää kulttuuripaikoilta viljelykarkulaisena. Lapissa se on harvinaisempi, asutuksen tuntumassa pysyttelevä tulokas. Pohjoisen kumina on erittäin aromikas, mutta myös muualla Suomessa kasvatettu kumina on maailmalla kysyttyä kauppatavaraa. Suomen osuus maailman kuminan viennistä on noin 30 %. Esimerkkinä tässä Hausjärvellä toimiva Trans Farm Oy, joka on maailman suurin kuminan tuottaja (800 sopimusviljelijää) ja vie kuminaa 45 maahan. Hyvä Suomi!
Ahopukinjuuri, Pimpinella saxifraga
Ahopukinjuuri on kulttuurikasvi, joka kasvaa ahoilla ja kedoilla aina napapiirille saakka. Sitä on käytetty mausteena ja siitä on tehty monenlaisia rohtoja. Ahopukinjuuren suomenkielinen nimi juontunee juurakon ominaishajusta. Se on samantapainen kuin vuohipukin – itse en ole vuohipukkia haistellut, mutta uskon muita haistelijoita. Sarjakukkaisista kukkakasveistamme ahopukinjuuri kukkii viimeisimpänä. Sitä voi löytää kukkivana vielä syyskuussa.
Saksankirveli, Myrrhis odorata
Saksankirveli kuuluu kuminan ohella pitkään viljeltyihin hyötykasveihin. Sitä kasvaa vanhan kulttuurin ympäristöissä, joista se on levinnyt paikoin hyvinkin laajalle alalle. Hyvän tuoksuisena ja näyttävänä kasvina se sopii hyvin Suomen luontoon. Saksankirveliä on käytetty monipuolisesti mausteena ja lääkkeenä erilaisiin vaivoihin, Siitä on valmistettu myös keltaista väriainetta. Saksankirveli muodostaa upeita kasvustoja, joka erityisesti kukkiessaan erottuu hyvin. Kasvin tunnistaa parhaiten miellyttävästä anismaisesta tuoksustaan ja pitkistä hedelmistään.
Rantaputki, Ligusticum scothicum
Rantaputki on löytynyt vasta 1990-luvun alussa Itä-Helsingin saaristosta. Sen hedelmät ovat luultavasti kulkeutuneet hyvinkin kaukaa Tanskan rannoilta. Tiedossa olevat kasvupaikat sijaitsevat laivaväylien tuntumassa. Rantaputki on voinut paikoin kasvaa meillä jo pidempäänkin. Vasta kun lajeja alettiin kartoittaa, kasvi löydettiin. Kaikkia esiintymiä ei varmaankaan ole vielä löydetty. Rantaputki kukkii valkoisin kukin rantakivikoissa eteläisen Suomen rannoilla.
Hukanputki, Aethusa cynapium
Tähän loppuun esittelemme pahimmat sarjakukkaiset myrkkykasvit. Eteläisessä Suomessa kulttuurivaikutteisissa paikoissa kasvaa persiljaa ja koiranputkeakin muistuttava hukanputki. Lähempi tarkastelu paljastaa kyseessä olevan petollisen hukanputken. Hukanputkessa on myrkyllisiä alkaloideja, samoja kuin eräissä muissakin tunnetusti myrkyllisissä putkikasveissa. Jo pienen määrän syöminen voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen, suurehko määrä kuoleman. Myrkky vaikuttaa sekä ruuansulatuskanavaan että hermostoon; oireisiin kuuluvat vatsakivut ja oksentelu, sekä toisaalta jaloista vähitellen koko vartaloon leviävä kylmyys ja tunnottomuus. Hukanputken lehdistä ei myöskään lähde persiljalle tyypillistä ryydintuoksua vaan epämiellyttävä, hieman sipulimainen haju. Onneksi laji on meillä melko harvinainen. Kasvia löytyy vanhan kulttuurin liepeiltä erityisesti Lounais-Suomesta, joka onkin hukanputken levinneisyyden ydinaluetta. Tämän vuoksi emme suosittele edes koiranputken käyttöä ravinnoksi, ellet ole aivan varma lajitunnistaja.
Myrkkykatko, Conium maculatum
Myös myrkkykatko on ihmisen mukana tullut Suomeen. Sitä löytyy vanhan asutuksen liepeiltä lounaassa. Se suosii typpipitoista kasvupaikkaa. Myrkkykatkon siemenet voivat säilyä maaperässä hyvin pitkään, ja kun maata möyhitään kasvi saattaa ilmaantua jopa vuosisadan jälkeen. Tätä myrkyllistä kasvia on ihmeellistä kyllä kasvatettu talojen seinustoilla tarkoituksella. Sen uskottiin imevän itseensä asukkaita uhkaavat myrkyt. Nykyisin tiedetään kasvin itsensä olleen vakava uhka talonväelle. Sen pääasiallinen myrkky on koniini. Sitä tuskin tulee syöneeksi, mutta on tiedossa, että jo yksi puhallus vaikkapa sen ontosta varresta tehtyyn hernepyssyyn aiheuttaa suun polttelua ja pahoinvointia. Lajin tunnetuin uhri historiassa on filosofi Sokrates, joka toisinajattelijana pakotettiin kumoamaan myrkkymalja.
Myrkkykeiso, Cicuta virosa
Myrkkykeiso taitaa olla vaarallisin myrkkykasvimme. Paljon myrkyllisempi kuin edellä mainittu myrkkykatko. Myrkkykeison kaikki osat sisältävät kikutoksiinia, joka on jokseenkin kaikille nisäkkäille hyvin myrkyllistä. Myrkky voi johtaa kuolemaan pahimmillaan muutamassa tunnissa. Myrkkykeison vaarallisuutta lisää sen yleisyys. Onneksi sen tyypilliset kasvupaikat rehevien vesistöjen matalassa rantavedessä eivät upottavuutensa ja ryteikköisyytensä takia houkuttele luonnossa liikkujaa. Myrkkykeison varsi ja lehdet tuoksuvat miellyttävästi tillille ja kasvi maistuu persiljamaiselta. Juurakko, joka sisältää eniten myrkkyä, tuoksahtaa sellerimäiseltä ja maistuu makealta palsternakalta.
Kaikissa sarjakukkaisissa lajeissa on oltava erityisen tarkka niiden tunnistamisessa, jos aikoo käyttää kasveja ravinnoksi tai edes tuoda pihalle koristukseksi!
Linkki
Sarjakukkaiskasvit LuontoPortin sivuilla
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio
