Uutiset

Rosmariinin tuoksu saattaa parantaa muistia

Julkaistu: 18.04.2013, Kategoriat: ,

Rosmariinin tuoksu saattaa parantaa muistia terveillä aikuisilla. Tähän tulokseen ovat tulleet Northumbrian yliopiston tutkijat. Tutkijat suorittivat muistikokeita 66:lle koehenkilölle. Osa koehenkilöistä teki kokeen huoneessa, joka oli hajustettu rosmariinin eteerisellä öljyllä. Toisessa huoneessa ei ollut hajustetta. Kokeet keskittyivät tulevien asioiden muistamiseen. Koehenkilöiden pyydettiin esimerkiksi antamaan tietty ennalta määritelty esine tutkijoille tiettyyn aikaan. Jokapäiväinen elämä perustuu pitkälti tällaisille toiminnoille. Vastaavia tilanteita arjesta ovat esimerkiksi lääkkeen ottamisen tai syntymäpäivien muistaminen.

Tulosten mukaan rosmariinilla hajustetussa huoneessa olleet henkilöt suoriutuivat muistikokeista paremmin kuin hajustamattomassa huoneessa olleet. Tutkimuksen tekijät ovat jo aiemmin todenneet rosmariinin tuoksun parantavan terveiden aikuisten kognitiivisia toimintoja, kuten pitkäaikaista muistia ja päässälaskutaitoa. Nyt saadut tulokset tukevat aiempia tuloksia. “Lisätutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseksi, olisiko tämänkaltaisesta hoidosta apua vanhemmille aikuisille, joiden muisti on jo heikentynyt”, toteaa yksi tutkimuksen tekijöistä, Jemma McCready.

Lähde