Uutiset

Tutkittua tietoa syötävistä luonnonkasveista

Julkaistu: 16.04.2021, Kategoriat: ,

Kannusruoho, kuva Jouko Lehmuskallio

Kannusruoho, kuva Jouko Lehmuskallio

Syötävistä luonnonkasveista tulee uutta tutkittua tietoa kiihtyvään tahtiin. Niitä tosiaan kannatta kerätä ja käyttää! Kaikkien tuntemat, yleiset luonnonkasvit, kuten voikukka, nokkonen, vuohenputki ja maitohorsma edistävät terveyttä monipuolisesti myös uusimpien kokeellisten tutkimusten mukaan. Näissä on eniten erilaisia terveyttä edistäviä yhdisteitä.

Biologian ja kestävän kehityksen didaktiikan emeritusprofessori Mauri Åhlberg on vuosien työn tuloksena julkaissut lokakuussa 2020 kaksi uusimpiin tutkimuksiin (2016–2020) perustuvaa kirjaa syötävistä luonnonkasveista. Kirjat ilmestyivät juhlistamaan YK:n biodiversiteetti-vuosikymmenen (Un Decade on Biodiversity) 2011–2020 loppua. Åhlberg on eri lähteistä koonnut ja taulukoinut, kuinka paljon terveyttä edistäviä yhdisteitä on 94 tutkitussa luonnonkasvissa. Työ on ollut valtaisa, sillä lähteissä on viittaukset peräti yli 1700 tutkimusartikkeliin.

Välimeren maissa on pitkä perinne luonnonkasvien käytöstä ravintona. Siellä syötävät lajit kerätään ja ne keitetään sekahortana, vaikka yksinäänkin niistä voi valmistaa ruokaa. Mauri Åhlbergin löytämien tutkimusten mukaan keittäminen vapauttaa terveyttä edistäviä yhdisteitä elimistön käytettäväksi. Vielä enemmän terveyttä edistävien yhdisteiden määrä kasvaa, jos keitetyt luonnonkasvit pakastetaan. Pakastetta sulatettaessa vapautuu runsaasti terveyttä edistäviä yhdisteitä.

Peltoemäkki, kuva Jouko Lehmuskallio
Peltoemäkki, kuva: Jouko Lehmuskallio.

Lähes 600-sivuinen teos Local Wild Edible Plants (WEP) Practical conclusions from the latest research: Healthy food from local nature esittelee yksityiskohtaisesti 94 syötävää luonnonkasvia. Kasvit on valittu seuraavien kolmen kriteerin perusteella:

  • 1) Niillä on laaja levinneisyys etenkin boreaalisessa ja subtrooppisessa kasvillisuusvyöhykkeessä
  • 2) Niillä on pitkä käyttöhistoria, sekä
  • 3) Niistä on fytokemiallista ja toksikologista tutkimusta

Kuhunkin lajiin liittyy yksityiskohtainen taulukko niiden sisältämistä fytokemikaaleista ja usein myös niiden vaikutusmekanismeista.

Toinen kirja on kenttäopas Practical conclusions from the latest research: Field Guide to Local Wild Edible Plants (WEP): Healthy food from local nature on kooltaan käsikirjaa pienempi. Kenttäoppaassa on 305 sivua. Käsikirjan lajikohtaiset taulukot on jätetty pois, samoin pitkä lähdeluettelo. Jäljelle on jätetty johtopäätökset kunkin kasvin terveyttä edistävistä vaikutuksista. Kuvia on suurennettu lajien tunnistamisen helpottamiseksi.

Kansainvälisestikin ainutlaatuista kirjoissa on yksityiskohtainen tarkkuus, jolla kaikki pääväitteet on tutkimuksiin viittaamalla dokumentoitu. Molemmat kirjat ovat saatavissa Amazon-kirjakaupan kautta.

Voikukka, kuva Jouko Lehmuskallio
Voikukka, kuva: Jouko Lehmuskallio.

Kirjat ovat täynnä yllätyksellistäkin tietoa. Esimerkiksi maitohorsmasta on vuonna 2020 julkaistu uusi kiinnostava tutkimustieto:

Ensimmäinen maininta maitohorsman lehtien käytöstä ruuanvalmistuksessa on vasta 1700-luvun puolivälissä. Mitään tietoja sen aikaisemmasta ravintokäytöstä ei ole. Monista syötävistä luonnonkasveista on esihistoriallista ja historiallista tietoa jo ennen ajanlaskun alkua.

Pujo ei aiheutakaan allergiaa. Pujon siitepölyn pinnalla olevat bakteerit aiheuttavat allergian. Tämä on sikäli hyvä tieto, että bakteerit kuolevat keitettäessä. Pujossa on runsaasti terveyttä edistäviä yhdisteitä. Koska pujossa on salvian tavoin tujoneita, niin niitä kannattaa käyttää vain maustekasveina.

Monia lukijoita lienee varoteltu nokkosen sisältämistä nitraateista. Mauri Åhlbergin löytämien uusimpien tutkimusten mukaan nokkosen käyttäjille tulee vapauttavana useiden tutkimusten vahvistama tieto, että kasvien sisältämä nitraatti edistää terveyttä.

Monille lukijoille lienee yllätys, että Maurin löytämien tutkimusten mukaan tutkitusti terveyttä edistäviä syötäviä luonnonkasveja ovat esimerkiksi keltainen kannusruoho, peltoemäkki, rantakukka, savijäkkärä sekä valkopeippi. Kaikkia niitä on muiden syötävien luonnonkasvien tapaan viisainta syödä keitetyn sekahortan osana.

Myös japanintattaren lehdet edistävät terveyttä ja sopivat hyvin keitettyyn sekahortaan.

Uutta aikaisempien syötävien luonnonkasvien kirjoihin verrattuna on mm. kaikkien vihreiden kasvien sisältämän lehtivihreän terveyttä edistävät ominaisuudet.

Nokkonen, kuva Jouko Lehmuskallio
Nokkonen, kuva: Jouko Lehmuskallio.

Kaksi edellä mainittua kirjaa ovat englanninkielisiä. Vuonna 2019 Mauri Åhlberg julkaisi suomenkielisen yleisteoksen syötävistä luonnonkasveista uusimman tutkimuksen perusteella: Totuus Syötävistä Luonnonkasveista eli miksi uskallan syödä lähiluonnon kasveista kestävästi keräämääni ruokaa: OSA I: Tieteellisiä perusteita käytännönläheisesti.

Professori Mauri Åhlbergin uusin suomenkielinen kirja luonnonkasvien tutkimuksista on sekin jo melko pitkällä. Asiasta ilmoitetaan kirjan valmistuttua Maurin omilla sivuilla ja Luontoportissa.

Kaikkien kolmen aiemman teoksen esittelyt ja linkit niiden hankintaan ovat Mauri Åhlbergin verkkosivuilla: https://blog.wildedibleplants.fi/books

Eija Lehmuskallio
Luontoportti