Uutiset

Väitös kestävästä kehityksestä

Julkaistu: 16.11.2010, Kategoriat: ,

Perjantaina 12.11.2011 tarkastettiin Helsingin yliopistossa KM Arto Salosen väitöskirja ”Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena”. Vastaväittäjänä oli dosentti Eila Jeronen Oulun yliopistosta.

Väitöstutkimuksessa Salonen väittää, että nykyinen globaali talous ja politiikka sallivat elämän perustana olevien ekosysteemeiden tuhoutumisen ja ihmisten välisen eriarvoisuuden. Salosen mukaan vain pieni osa maapallon ihmisistä pääsee nauttimaan kehityksen tuottamista hyödyistä, kun suurin osa ihmistä jää tästä osattomaksi tai sen maksumieheksi. Eriarvoisuus on myös Suomessa kasvussa. Salosen mukaan yksilökeskeinen kulutuskulttuuri muodostaa uhan ekologiselle, taloudelliselle ja sosiaaliselle kestävyydelle. Salonen kirjoittaa Suomen olevan läpimaterialisoitunut, mikä vie huomion hyvinvoinnin kestävän perustan muodostavalta henkisten tarpeiden tyydyttämiseltä. Hänen mukaansa on välttämätöntä, että ihmisten ja yhteiskunnan ajattelu muuttuu kestävän kehityksen ajatusmallin mukaiseksi.

Salonen määritteli tutkimuksessaan kansainvälisen nykykäsityksen mukaisen kestävän kehityksen konseptin ja analysoi kestävän kehityksen mukaista arjen rakentumista ja sen vaihtelua eri ryhmien välillä. Tutkimus toteutettiin määrällisten ja laadullisten menetelmien avulla. Tutkimukseen osallistui 210 18-40 vuotiasta eteläsuomalaista.

Tulokset osoittavat, että kestävän kehityksen mukainen asennoituminen oli yleistä ja yhteneväistä, mutta tämä ei aina johtanut käyttäytymisen muutoksiin. Esteinä tähän olivat korkeat kustannukset, kiire ja tiedon puute. Tärkeimpänä kestävän kehityksen edistäjänä pidettiin yhteisöllisyyttä.

Kansalaisjärjestöjen rooli on tutkijan mukaan merkittävä ihmisten väliseen globaalivastuuseen kasvamisessa. Tutkimuksessa korostetaan, että ihmisten välisen vastuun lisäksi on oleellista kasvaa vastuuseen ei-inhimillisestä todellisuudesta eli planetaarisesta vastuusta. Planetaarisen vastuun piiriin kuuluvat eläimet, kasvit ja eloton luonto. Tämä vastuun osa-alue on haaste ihmiskeskeiselle maailman kuvalle, mutta luo edellytykset kestävälle taloudelle ja monimuotoisen elämän säilymiselle planeetallamme. Salonen ehdottaa tutkimuksessaan, että siirtymistä tällaiseen ajattelutapaan helpottaisi se, että kestävän kehityksen mukaiset arkiset valinnat olisivat kansalaisille edullisimpia vaihtoehtoja.

Lue lisää: