Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Nyt on vuorossa lajit 35-40
Sinisiipiset on päiväperhosheimo, johon maailmanlaajuisesti kuuluu yli 6000 lajia ollen toiseksi suurin perhosheimo (täpläperhosten jälkeen). Meillä Suomessa voi tavata 17 sinisiipilajia, joista osa heimonimestä huolimatta ei olekaan siiviltään sinisiä. Tässä esitellään vain 5 hieman harvinaisempaa lajia, joilla on siniset siivet. Näitä väritykseltään sinisiipisiä voi meillä Suomessa tavata 14 lajia. (Lähes kaikkien sinisiipisten siipien alapinnoilla on muitakin värejä kuin sinistä. Tutustu sinisiipiin tarkemmin ja tunnista muitakin päiväperhosia LuontoPortin avulla.
Muurahaissinisiipi, Glaucopsyche arion
Vain muutamilla paikoilla itäisessä Suomessa heinäkuun alkupuoliskolla tavattu muurahaissinisiipi on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja on rauhoitettu. Muurahaissinisiiven ympäristöä ovat hiekkaiset, vain vähän kasveja sisältävät maastot. Tähän lajiin liittyy kauhutarina, jota emme suosittele heikkohermoisille: Muurahaissinisiipinaaraat munivat munat kangasajuruohon nupuille. Vartuttuaan ja luotuaan nahkansa muutaman kerran kiltit toukat pudottautuvat maahan, mistä muurahaiset löytävät ne, maistavat toukkien rauhasissa olevaa sokerista eritettä ja sokeririippuvaisuutensa johdosta kantavat perhostoukat hiekkaan kaivamaansa pesään. Pesässä toukat muuttuvat pedoiksi ja käyttävät ravinnokseen vuokraisäntänsä munia, toukkia ja esikotelovaiheita. Seuraavana keväänä sinisiipitoukka koteloituu vatsa täynnä muurahaisravinnetta, kuoriutuu perhoseksi ja kesäkuun lopulla kaivautuu pois pesästä aloittaakseen lentonsa ja lisääntymisensä.
Paatsamasinisiipi, Celastrina argiolus
Kuva: Per-Olof Wickman
Paatsamasinisiipi valittiin Suomen kansallisperhoseksi 100-vuotisen itsenäisyytemme kunniaksi. Siipien sininen yläpinta ja vaalea alapinta sopivat hyvin Suomen kansallisperhoselle. Paatsamasinisiiven elinympäristö on viime vuosina selkeästi laajentunut kohti pohjoista – noin 300 km viimeisten 10 vuoden aikana. Kansallisperhosemme on sinisiivistämme varhaisin lentävä, ensimmäiset lentävät paatsamasinisiivet on tavattu jo huhtikuun lopulla, yleensä kuitenkin toukokuun alkupuolelta kesäkuun puoliväliin ja mahdollinen toinen sukupolvi heinäkuulta syyskuun lopulle. Muurahaissinisiiven tapaan paatsamasinisiipitoukilla on sokeripitoinen rauhanen, josta muurahaiset pitävät. Tähän ei kuitenkaan sisälly kauhutarinaa – muurahaiset vierailevat mielellään toukkien luona ja suojelevat niitä.
Harjusinisiipi, Scolitantides vicrama
Kuva: Per-Olof Wickman
Harjusinisiipi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi ja on tietysti rauhoitettu. Sen lentoaika on kesäkuu ja ainoat nykyiset tunnetut esiintymisalueet ovat Säkylässä armeijan ampumaharjoituspaikalla sekä Alastarossa. Lisäksi sitä on siirtoistutettu salaiseen paikkaan Hämeessä. Toivotaan, että harjusinisiipi ei Säkylässä joudu tulituksen kohteeksi. Ei varmaankaan, koska yhden yksilön tuhoaminen maksaa 1.682 euroa (kallein päiväperhosemme).
Virnasinisiipi, Glaucopsyche alexis
Kuva: Per-Olof Wickman
Päinvastoin kuin paatsamasinisiipi, virnasinisiipi ei ole onnistunut laajentamaan reviiriään pohjoiseen ilmaston lämpenemisen myötä. Oulun yliopiston ja Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin tekemien tutkimusten mukaan voidaan ennustaa, miten eri perhoslajit hyötyvät tai kärsivät ilmastonmuutoksesta. Toukokuun lopulta heinäkuun alkuun tavattava virnasinisiipi kuuluu häviäjiin ja onkin luokiteltu vaarantuneeksi. Sitä tavataan kuivilla avoimilla paikoilla. Nimensä alkuosan virnasinisiipi on saanut siitä, että sen toukat pitävät virnoista.
Tundrasinisiipi, Plebeius glandon
Kuva: Per-Olof Wickman
Tundrasinisiipi sinisiivistämme pieni ja harmaansininen. Se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja on rauhoitettu. Laji esiintyy Suomessa vain Saanatunturilla puurajan yläpuolella heinäkuun alkupuoliskolla.
Linkki
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Per-Olof Wickman
