Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Nyt ovat vuorossa valkokukkaiset Lapin tuntureiden kellokasvit, kanervakasveihin kuuluvat sammalvarpio ja liekovarpio. Lajeissa ollaan edetty jo numeroihin 72 ja 73.
Sammalvarpio, Cassiope hypnoides
Jokainen tuntee koko maassa hyvin yleisen kanervan. Samaan suureen kanervakasvien heimoon kuuluu varpioiden suku. Lapissa tuntureilla kasvaa kaksi kaunista sen edustajaa. Sammalvarpio ja liekovarpio (C. tetragona). Sammalvarpio on näistä kahdesta yleisempi. Kasvia on vaikeaa tunnistaa kukkimattomana, sillä se näyttää maallikon silmissä lähinnä nimensä mukaisesti sammaleelta. Mutta kukkiessaan sammalvarpio on kauneimpia tunturikasvejamme. Valkoiset kellokukat ovat melko suuret kasvin muuhun kokoon nähden. Sitä ei voi ihailematta ohittaa lumenviipymäpaikkojen Lapin puronvarsilta ja pahdoilta. Sammalvarpion eteläisimmät kasvupaikat Suomessa löytyvät Saariselältä ja Pallas ja Ounastunturilta.
Sammalvarpio pitää hallussaan jaettua Suomen putkilokasvien korkeusennätystä: se kasvaa maamme korkeimman tunturin Haltin huipulla 1328 metrin korkeudessa seuranaan vain riekonsara ja kivijäkäliä.
Liekovarpio, Cassiope tetragona
Käsivarren Lapissa noin kymmenellä tunturilla kasvava liekovarpio ei ole ollenkaan niin vaatimattoman näköinen kukkimattomana kuin sammalvarpio. Sillä on vankat ja sitkeät tummanvihreät versot, jotka näyttävät palmikoilta tai punoksilta. Liekovarpion saamenkielinen nimi tarkoittaa palmikkokasvia. Silloin kun liekovarpio kukkii, se kukkii runsaasti kielomaisin, mutta toki paljon pienemmin kukin. Sitä on käytetty taannoin jopa tulentekoon. Laji on hyvin hidaskasvuinen ja sen vuoksi se onkin parasta jättää rauhassa kasvamaan paikoilleen. Liekovarpio voi saavuttaa jopa 20-vuoden iän.
Lajit LuontoPortin sivuilla
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/sammalvarpio
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/liekovarpio
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio