Sarjassa esitellään 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luonnossa esiintyviä sinisiä, valkoisia tai sinivalkoisia lajeja, laji kutakin itsenäisyyden vuotta kohti. Tällä kertaa vuorossa komealupiini, alaskanlupiini ja sinilupiini. Hernekasveja, kuten virnat, joita esittelimme edellisessä osassa. Lajit 88-90.
Komealupiini, Lupinus polyphyllus
Komealupiini on niin tuttu näky kesäisillä tienvierillä, että se näyttää kuuluvan perusmaisemaamme. Sitä ei monetkaan miellä haitalliseksi vieraslajiksi, vaikka tosiasiassa se on yksi niistä hankalimmista. Komealupiini on kotoisin Pohjois-Amerikasta, josta se on tuotu meille koristekasviksi. Laji onkin näyttävä ja kukkii pitkään alkaen keskikesällä, mutta saattaa vielä näin syksylläkin tehdä uusia kukintoja. Pahimmillaan komealupiini peittää alleen kaiken muun niittykasvillisuuden, yksipuolistaa luontaista lajikirjoamme ja on sen vuoksi haitallinen vieraslaji. Komealupiini on lupiineistamme kookkain, yleensä sinikukkainen, joskus sinivalkoinen tai aivan valkoinen, mutta useita muitakin värimuunnoksia tavataan. Komealupiinia tuskin enää voi hävittää, mutta sitä voi hillitä niittämällä kasvustoa ennen kuin kasvin siemenet kypsyvät. Sen siemenet säilyvät kuitenkin maastossa vuosikymmeniä itämiskykyisinä ns. siemenpankissa.
Alaskanlupiini, Lupinus nootkaensis
Komealupiinia huomattavasti harvinaisempi alaskanlupiini muistuttaa kovasti kookkaampaa sukulaistaan ja myös sinilupiinia, mutta parhaiten se erottuu haaroittuvien kukkavarsiensa avulla. Myös alaskanlupiini kuuluu tarkkailtaviin vieraslajeihin. Lajit voivat risteytyä keskenään.
Sinilupiini, Lupinus angustifolius
Lupiineilla on vuosituhansien historia maanparannuskasveina. Niitä on käytetty myös rehukasveina ja sinilupiinia (sen siemeniä) Välimeren maissa myös ravinnoksi. Yksivuotista sinilupiinia on käytetty myös kahvinkorvikkeena. Tästä johtuen lajia on kutsuttu kaffepavuksi. Tarina kertoo, että Hampurissa olisi pidetty 1918 lupiinipäivälliset, jonka menu olisi tehty kokonaan lupiinista. Ks. linkki. Sinikukkaisista ja suurikokoisemmista sukulaisistaan sinilupiini erottuu parhaiten kapeiden lehtiensä avulla.
Lajit LuontoPortin sivuilla
Teksti: Eija Lehmuskallio
Kuvat: Jouko Lehmuskallio
