Kuva: Jouko Lehmuskallio
Ahomansikka
Fragaria vesca
Ahomansikka valittiin tänä vuonna luonnonkukkien päivän teemalajiksi. Kaikille tuttu ahomansikka on vuosi vuodelta taantunut. Sille sopivat kasvupaikat ovat vähentyneet perinteisten kasvupaikkojen umpeen kasvamisen seurauksena. Ahomansikka on kokemassa saman kohtalon kuin muutkin perinteiset ketokasvimme, jotka ovat taantuneet maatalouden muuttumisen seurauksena. Ahomansikkaa kutsutaan myös metsämansikaksi. Se kasvaa valoisissa metsissä, vanhoilla kaskialueilla ja valoisilla metsänrinteillä. Noilta vanhoilta paikoilta löytyy vielä runsaita kasvustoja, mutta ahomansikka ei kuki entisajan malliin muun kasvillisuuden seassa.
Ahomansikka muistuttaa lapsuuden lämpimistä kesistä ja metsänreunoista ja ahoilta heinänkorteen kerätyistä mansikoista. Juuri ahomansikka herättää monissa lämpimiä muistoja ja sen vuoksi se kuuluu ehdottomasti suomalaiseen perinnemaisemaan. Sananlaskukin sanoo: ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”. Tämä sananlasku viittasi läheltä kotia löytyviin mansikkapaikkoihin. Mustikoita kerättiin muilta mailta ja kauempaa kotoa.
Ahomansikan levinneisyysalue ulottuu Kainuun eteläosiin ja Pohjanlahden perukkaan asti. Muutamia pohjoisia yksittäisiä esiintymiä on Lapissa etelärinteillä avoimilla kasvupaikoilla.
Nuorena, ennen kukintaa kerätyt lehdet sopivat hyvin teeaineksena sellaisenaan tai erilaisiin teesekoituksiin. Tuoreita ja nuoria ahomansikanlehtiä kannattaa käyttää vaikka salaateissa. Ahomansikka on muiden marjojen lailla parhaimmillaan tuoreeltaan käytettynä. Nopeasti pakastettuna ne säilyttävät hyvin hienon makunsa.
Ahomansikkaa on käytetty hyvin pitkään. Arkeologisten tutkimusten mukaan siitä on havaintoja aina kivikaudelta asti. Ahomansikkaa on käytetty rohtona jo 1700-luvulla. Tuolloin ahomansikalla hoidettiin reumaattisia vaivoja. Itse Carl von Linné käytti ahomansikkaa oman kihtinsä ja vaivojensa hoitoon. Lönnrotin mukaan ahomansikka vilvoittaa ja sammuttaa janon. Noihin aikoihin sen uskottiin myös estävän luuvaloa. Kasvia viljeltiin yleisesti ja laajasti 1700-luvulle saakka, kunnes puutarhamansikka pikkuhiljaa syrjäytti sen viljelyn. Laji on levinnyt ihmisen mukana maapallon eri osiin. Sitä löytyykin kulttuurialueilta lähes kaikkialta koko maapallolta.
Eija Lehmuskallio
Lähteet
- LuontoPortti
- Bo Mosberg, Pohjolan kasvit
- Hämet-Ahti L., Suominen J., Ulvinen T. & Uotila P. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Lisää tietoa ja kuvia lajista Suomen luontoa ja lajistoa-sivuilta.
