Kuva: Jouko Lehmuskallio, Lasilaakso Espoo 24.4.2010
Sinivuokko
Hepatica nobilis
Pian lumen sulamisen jälkeen ilmestyvät ensimmäiset kukkijat. Eteläisissä lehtometsissä ja mäenrinteillä sinivuokko aloittaa kukintansa jo huhtikuussa. Tämä Hämeen maakuntakukka loistaa paikoin suurina sinisenä ja punertavan sävyisinä kasvustoina muuten vielä harmaassa ja elottoman näköisessä maassa. Sinivuokko onkin yksi kevään aikaisimmista kukkijoista. Se sietää pikkupakkasia ja jopa talvista säätä. Sitä voi löytää kukkivana jopa keskellä talvea, jos sääolosuhteet ovat suotuisat. Kukinta-aika ulottuu usein pitkälle toukokuun puolelle, joten silmäniloa kestää melko pitkään.
Sinivuokkoa on löydetty monia eri värivariaatioita. Sinisen värin lisäksi valkoisia ja punaisen eri sävyjä löytyy melko yleisesti. Harvinaisena voi löytyä kerrottuja sinivuokkoja. Erittäin harvoin voi löytyä kahteen kertaan halkoisia sinivuokon lehtiä.
Kasvi herättää huomiota värinsä ja kauniin muotonsa ansiosta. Sitä onkin taannoin kerätty runsaasti puutarhoihin ja kaupattavaksi, minkä vuoksi sen keräämistä on rajoitettu. Sinivuokko leviää ainoastaan muurahaisten levittämien siementen avulla. Vaikka muurahaiset levittävät kasvia paikoin varsin tehokkaasti, sen kaivaminen pois luontaiselta kasvupaikaltaan voi hävittää kasvin pysyvästi. Kannattaa ihastella sinivuokkoa siellä missä se luontaisesti kasvaa, silloin siitä on iloa pitkään myös muille luonnossa kulkijoille.
Entisaikoina sinivuokkoa on käytetty rohdoksi. Tuolloin pääteltiin, että jos kasvi muistuttaa muodoltaan jotain elintä tai ruumiinosaa, kyseinen kasvi sopii muodoltaan sopivan osan sairauksien hoitoon. Sinivuokon lehti muistuttaa maksaa kolmiosaisena ja on kaiken lisäksi alapinnaltaan raa’an maksan värinen. Sitä onkin käytetty maksa- ja munuaisvaivojen hoitoon ja tyrehdyttämään verenvuotoja. Nykyisin se tiedetään myrkylliseksi.
Sinivuokko on hyvin yleinen lounaisrannikolla. Erityisen yleinen se on Ahvenanmaalla. Se viihtyy hyvin pähkinäpensaan kanssa ja rehevissä lehtometsissä. Harvinaisena sinivuokkoa tapaa Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa ja joitakin yksilöitä aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka, jonne se on joutunut ilmeisesti siirrettynä kasvina.
Eija Lehmuskallio
Lähteet
- Bo Mossberg, Suuri Pohjolan kasvio
- Lennart Stenberg, Retkeilykasvio
- Luonnontieteen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998
- LuontoPortti 2010
Lisää tietoa ja kuvia lajista Suomen luontoa ja lajistoa-sivuilta.
