Kuva: Jouko Lehmuskallio
Variksenmarja
Empetrum nigrum
Variksenmarjaa ei ole tavallisesti pidetty ihmisen ravinnoksi sopivana. Se on mielletty vähäarvoiseksi ja ainoastaan eläimille kelpaavaksi. Sen vuoksi variksenmarjalle on annettu monta tähän viittaavaa nimeä. Sitä on sanottu sian- ja kissanmustikaksi ja harakanmarjaksi. Lapissa marjaa kutsutaan kaarnikaksi. Viime vuosina variksenmarja on kuitenkin lisännyt suosiotaan.
Mitä tummempi marja, sen parempi
Variksenmarjaa ei kannata väheksyä, sillä nykyiset tutkimukset osoittavat sen sisältävän terveellisiä ainesosia jopa enemmän kuin arvomarjamme puolukka ja mustikka. Flavonoidien määrä on kotimaisista marjoistamme kaikkein suurin nimenomaan variksenmarjassa. Kakkosena tulee mustikka ja kolmantena juolukka. Mansikka, lakka ja puolukka sisältävät vain murto-osan kärkikolmikon flavonoidimääristä.
Flavonoidit ovat ravinnossa esiintyviä yhdisteitä, joiden on suomalaisissa tutkimuksissa todettu vähentävän sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen, keuhkosyövän, eturauhassyövän, astman ja aikuistyypin diabeteksen riskiä. Ulkomaisissa tutkimuksissa niiden on huomattu vähentävän myös riskiä sairastua mahasyöpään.
Variksenmarja sisältää runsaasti flavonoideja, erityisesti antosyaania. “Mitä tummempi marja, sen parempi flavonoidien kannalta, sillä monet näistä aineista ovat marjojen tummassa värissä”, kertoo tutkija Jani Koponen Kuopion yliopiston elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimuskeskuksesta.
Kuva: Jouko Lehmuskallio.
Ikivihreä eläinten herkku
Variksenmarjan sukunimi Empetrum viittaa lajin tyypilliseen kasvupaikkaan, kallioon. Variksenmarja kasvaa kuitenkin monenlaisissa paikoissa. Sitä löytyy runsaasti kangasmetsistä, metsittyviltä rantahietikoilta, kallioilta, kallioilta saarilta, merenrannoilta, karuilta rämeiltä, soiden laitamilta ja tunturikankailta.
Variksenmarja on ikivihreä kasvi. Suomessa esiintyy kaksi eri alalajia. Etelänvariksenmarja (ssp. nigrum) on Etelä- ja Keski-Suomen soiden ja karujen kankaiden kasvi. Pohjanvariksenmarja (ssp. hermaphroditum) on Pohjois-Suomessa yksi kasvillisuuden pääosakkaita niin soilla, metsissä kuin tuntureillakin. Variksenmarjan alalajit erottuvat toisistaan selvästi. Etelänvariksenmarja on yleensä kaksikotinen, eli yksineuvoiset hede- ja emikukat ovat eri kasveissa, tuulipölytteisen kasvin marjonta on usein niukkaa ja pienet marjat jäävät miltei piiloon neulasmaisten lehtien väliin. Pohjanvariksenmarjan kukat ovat puolestaan kaksineuvoiset eli heteet ja emit ovat samoissa kukissa, marjoja syntyy usein runsaasti, ne ovat isoja ja myös paremman makuisia.
Variksenmarjan marjoja syövät luonnossa kaikenlaiset eläimet. Linnut ja pikkunisäkkäät, kuten kärpät ja suurimmat metsäneläimet pitävät sitä suurena herkkuna. Variksenmarjan marjat säilyvät pilaantumatta talven yli. Erityisesti Lapissa ne ovat tärkeimpiä ravinnonlähteitä muun muassa muuttolinnuille. Tunturipaljakan vähälumisilla alueillakin sinnittelevä variksenmarja on yksi kiirunan tärkeimmistä ravintoaineksista kaamoksen aikana.
Kuva: Jouko Lehmuskallio.
Variksenmarja ihmisten käytössä
Pohjoisessa ihmiset ovat osanneet hyödyntää variksenmarjaa kautta aikojen. Sitä on käytetty ravinnon lisänä ja rohdoksena ja sen varvuista on tehty kotitarpeisiin harjoja.
Nykyään variksenmarja on arvostettu marja ja siitä valmistetaan monenlaisia tuotteita. Esimerkiksi viiniteollisuus on löytänyt variksenmarjan ja siitä valmistetaan myös hyytelöitä ja hilloja. Marjoja myös kuivataan ja myydään terveysvaikutteisina jauheina rohdoskaupoissa. Variksenmarjaa voi kerätä pitkään. Ensimmäiset marjat valmistuvat eteläisillä paikoilla heinäkuun lopulla ja sitä voi kerätä aina lumentuloon saakka. Talven yli säilyneitä marjoja voi poimia myös keväällä. Parhaat sadot saadaan Pohjois-Suomesta ja Pohjanmaalta. Myös Pohjois-Karjalasta sitä löytyy paikoin runsaasti.
Kuva: Jouko Lehmuskallio.
Eija Lehmuskallio
Kurssivinkki
LuontoPortin verkkokursseilla opitaan hyödyntämään myös luonnonmarjoja.
Lähteet
- LuontoPortti: Variksenmarja
- Toivo Rautavaara. Kuinka luonto parantaa
- Mosberg B. Pohjolan kasvit
- Hämet-Ahti L., Suominen J., Ulvinen T. & Uotila P. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Arktiset aromit: Variksenmarja
- – -
Muokattu 15.9.2020: Lisätty tieto verkkokursseista ja päivitetty ulkoinen linkki.
