Kuva: Jouko Lehmuskallio
Suppilovahvero
Cantharellus tubaeformis
Poikkeuksellisen lämmin joulukuu on ollut erinomainen sienten ystäville. Äskettäin Yleisradion lähetyksessä ilmoitettiin metsissä kasvavista uuden sadon sienistä. Suppilovahveroa saa joulupöytään tuoreeltaan. Suppilovahveroon ja 170 muuhun sieneen voit tutustua LuontoPortin lajisivustolla.
Kuva: Jouko Lehmuskallio.
Perustietoa suppilovahverosta
- Heimo: Kantarellit – Cantharellaceae
- Suku: Vahverot – Cantharellus
- Syötävyys: *** – erinomainen ruokasieni, kauppasieni, 1
- Samannäköisiä lajeja: Kosteikkovahvero, nuhruvahvero, rustonupikka.
- Lakki: 2–8 cm leveä, nuorena kupera, vanhetessaan laakenee ja kovertuu syvänapaiseksi, suppilomaiseksi tai torvimaiseksi, reunoiltaan pitkään alaskiertynyt ja aaltoileva, sileä, kuivapintainen. Väriltään nuorena kellanruskea, vanhemmiten tummenee kellertävän tumman– tai harmaanruskeaksi. Lakin alapinnalla on helttoja muistuttavat haaroittuvat ja johteiset poimut, jotka nuorena keltaiset tai vaalean kellanruskeat, myöhemmin harmaat.
- Jalka: 4–8 cm pitkä, 0,5–1 cm paksu, pitkä, solakka, pyöreähkö tai litteä, sileä, ontto. Väriltään nuorena keltainen, kellanruskea tai harmaankeltainen, vanhemmiten harmaanruskea.
- Malto: Ohutta, kiinteää, kellanvalkoista, vanhemmiten venyvän sitkeää.
- Itiöpölyn väri: Kellanvalkoinen.
- Maku: Mieto.
- Haju: Mieto, miellyttävä, mausteinen.
- Kasvupaikka: Tuoreet kuusikot, lehdot, kumpuilevat havumetsät ja sekametsät, syvällä sammalessa. Kuusen juurisieni. Hemi–, etelä–, keski– ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
- Satoaika: Elo–marraskuu.
- Säilytys: Kuivaus, pakastus. Voidaan säilöä monin tavoin.
- Värjäys: Ei värjäyssieni. A
- Uhanalaisuuden luokitus: Elinvoimaiset (LC)
Kuva: Jouko Lehmuskallio.
Suppilovahvero kuuluu keltavahveron ohella suosituimpiin metsäsieniimme. Se kasvaa kuusen seurassa usein suurina ryhminä yleisenä Etelä– ja Keski–Suomessa, harvinaisempana pohjoisessa. Suppilovahvero on keltavahveron tavoin helppo tunnistaa, se on runsassatoinen ja sen satokausi on suhteellisen pitkä; aina elokuusta lumen tuloon asti. Pieni pakkanenkaan ei suppilovahveron makuun juuri vaikuta, mutta moneen kertaan jäätyneet ja sulaneet sienet on syytä jättää metsään. Suppilovahvero on myös hyvin paikkauskollinen ja sen voi löytää kasvamasta samasta paikasta vuodesta toiseen. Hyvät suppilovahveropaikat ovatkin mökkiläisten tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Suppilovahveron itiöemät ovat sienestäjän riemuksi pitkäikäisiä ja harvemmin toukkaisia tiivismaltoisuutensa vuoksi. Kerätytkin sienet säilyvät useamman päivän tuoreena kuivassa ja viileässä paikassa.
Kuva: Jouko Lehmuskallio.
Suppilovahveron saattaa sekoittaa rustonupikkaan (Leotia lubrica) sekä muihin vahveroihin kuten keltavahveroon (Cantharellus cibarius), nuhruvahveroon (Cantharellus melanoxeros) ja kosteikkovahveroon (Cantharellus lutescens). Suppilovahvero, nuhruvahvero ja kosteikkovahvero ovat ruskea–keltaisia vahveroita, joiden lakki on pääasiassa ruskea ja jalka keltainen. Keltavahvero on kokonaan munankeltainen. Suppilovahverolla ja keltavahverolla on lakin alapinnalla poimut, nuhruvahverollakin on lakin alapinnalla poimumaisia ryppyjä. Kosteikkovahveron lakin alapinta on sileä tai hieman ryppyinen ja rustonupikan lakin alapinta on sileä, mutta usein lakki on niin sisäänpäin kääntynyt, ettei alapintaa juuri ole. Rustonupikan malto on rustomainen ja kumimaisen sitkeä. Nuhruvahveron malto mustuu kosketuskohdista. Keltavahvero, nuhruvahvero ja kosteikkovahvero ovat erinomaisia ruokasieniä. Rustonupikka on käyttökelvoton ruokasienenä.
Tiesithän, että LuontoPortin lajisivuilla on myös sienten tunnistustyökalu. Voit syöttää siihen löytämäsi sienen tuntomerkkejä ja löytää lajillesi nimen.
Eija Lehmuskallio
Lajiteksti: Tiina Typpi
- – -
Artikkeli julkaistu alunperin 2011. Muokattu 2020, lisätty linkit sieniosioon.
